Muinaisvenäläistä
taidetta Tukholmassa
 
Täältä [Smolenskin torilta Moskovasta] löysin ensimmäiset
ikonini… En tuntenut tätä taiteenlajia ennestään,
mutta se herätti mielenkiintoni heti. Oli kuin
näillä vanhoilla taideteoksilla olisi ollut jokin näkymätön
voima, joka säteili suuruutta ja kauneutta.
 
 
Pankkiiri Olof Aschbergin muistelmien
luku Venäläiset ikonini, 1946–1961

 

 

Venäjän ja Ruotsin historian aikakerrostumat risteävät Tukholman Kansallismuseossa. Tämän merenrannassa seisovan renessanssirakennuksen piti suunnittelijoidensa ajatuksen mukaan tuoda mieleen italialainen renessanssin ajan arkkitehtuuri. Ja he onnistuivat ajatuksessaan! Museon suurenmoiset esineet, maalaukset, veistokset, piirrokset ja grafiikanlehdet, vanhat huonekalut, puuleikkauksin koristellut esineet, hieno posliinikokoelma ja muut näyttelyesineet tuovat puolestaan venäläisen mieleen Pietarin Eremitaasin.
    Kuningas Kustaa III oli suuri teatterin ja naamiaisten ystävä, tieteen ja taiteen suojelija ja Ruotsin akatemian perustaja. Hän täydensi perinnöksi saamansa museon kokoelmia ja antoi määräyksen, että kokoelma piti siirtää valtion hallintaan hänen kuolemansa jälkeen. Hänen tahtonsa toteutettiin ja palatsissa avattiin vuonna 1794 Kuninkaallinen museo, joka oli ensimmäisiä julkisia taidemuseoita koko maailmassa. Kun saksalainen arkkitehti F. A. Schtuler sai uuden rakennuksen valmiiksi vuonna 1866, museo muutti siihen. Samalla sen nimi muutettiin Kansallismuseoksi.
    Ruotsalaisten taidehistorioitsijoiden mukaan museon kokoelmiin kuuluvien esineiden keräily alkoi jo Kustaa Vaasan aikana hänen asuinpaikallaan Gripsholmin linnassa. Kuninkaalliset kokoelmat kasvoivat sen jälkeen lahjoitusten, sotasaaliiden ja arvokkaiden hankintojen ansiosta. Erityisen arvokkaita esineitä hankittiin 1600-luvulla, jolloin Ruotsi oli sotilaallinen suurvalta.
 
           
 
    Kustaa III:n armeija valloitti esimerkiksi 30-vuotisen sodan aikana toukokuussa 1632 Münchenin, joka oli vaaliruhtinas Maksimilian I:n hallitseman Baijerin ruhtinaskunnan pääkaupunki. Baijerin ruhtinaat olivat suuria taiteentuntijoita, ja Münchenissä oli erinomainen kokoelma saksalaista taidetta. Se on nykyisin esillä Münchenin Alte Pinakothek -museossa. Maksimilian I oli myös innokas keräilijä ja oli joskus aikoinaan vienyt lähes väkivalloin Nürnbergin kaupungista kaksi Albrecht Dürerin taulua. Siksi on hämmästyttävää, että ruotsalaisten sotasaaliiden joukossa oli vain yksi ruhtinaskunnalle kuulunut arvokas taulu, Lucas Cranach vanhemman Epäsopiva pari. Tämä ainoa Ruotsissa oleva Cranachin taulu on nykyisin Tukholman kokoelman helmiä. Kansallismuseossa on erittäin laaja kokoelma 1600-luvun hollantilaista ja 1700-luvun ranskalaista taidetta, muun muassa François Boucher’n loistava teos Venuksen voitto ja monia muita töitä. Museossa vierailevat voivat ihastella Rubensin ja Rembrandtin taidokkaita töitä, Francisco de Goyan ankaria, Renoiren elämäniloisia, Edgar Degasin monivärisiä ja Paul Gauguinin aurinkoisia maalauksia. Kansallismuseon saleissa on luonnollisesti myös ruotsalaisten mestareiden Carl Larssonin, Ernst Josephsonin, Carl Fredrik Hillin ja Anders Zornin teoksia.
 
  
                                                                       Sweden Image Bank
 
    Jos vierailija haluaa tutustua museon koko kokoelmaan, hänen pitää varata aikaa ja kärsivällisyyttä, sillä pelkästään maalauksia ja veistoksia on noin
16 000. Kansallismuseo tekee jatkuvasti yhteistyötä maailman johtavien gallerioiden kanssa, esimerkiksi Pariisissa sijaitsevan Louvren museon, Madridissa sijaitsevan Museo del Pradon, Pietarin Eremitaasin ja New Yorkin Metropolitanin museon kanssa. Museon tiedotusosaston johtaja Lena Munther kertoi meille, että 2007–2008 järjestetään 1700-luvulla eläneen ruotsalaisen muotokuvamaalarin Aleksander Roslinin näyttely Versailles’ssa, Eremitaasissa ja Tukholmassa. Roslin oli johtavia eurooppalaisia muotokuvamaalareita ja monien eurooppalaisten hovien, muun muassa Ruotsin ja Ranskan, virallinen taidemaalari. Hän työskenteli myös Pietarissa, jonne hän saapui vuonna 1776 Katariina Suuren kutsumana. Roslin vietti Venäjällä kaksi vuotta ja ehti sinä aikana maalata yli sata muotokuvaa. Kustaa III:n hovimies Gustav Adolf Reuterholm teki Pietariin vuosina 1776–1777 ja kertoo matkakuvauksessaan muun muassa vierailustaan Roslinin luo: ”Käydessäni hänen ateljeessaan onnistuin näkemään suuren osan keisarinnan vähintään neljän miljoonan ruplan arvoisista koruista, joita hän oli maalaamassa, ja jopa keisarinnan puvun, joka oli puettu mallinuken ylle. Sen vieressä oli keisarinnan viitta, johon oli kiinnitetty kaikki vallan symbolit.” Tarkasti maalatut arvomerkit eivät ilmeisesti tehneet keisarinnaan toivottua vaikutusta, koska hän ilmaisi tyytymättömyytensä taiteilijan maalaustapaan. Tieto siitä levisi kaikkialle Eurooppaan. Vielä nytkin kun vierailimme Ruotsissa, oppaat kertoivat Katariina Suuren kielteisestä suhtautumisesta esitellessään hänen muotokuvaansa, joka kuuluu museon kokoelmiin. Erään version mukaan keisarinna oli sitä mieltä, että hän näytti muotokuvassa verevältä ”kuin yksinkertainen talonpoikaisnainen”. Toisen version mukaan Katariina Suuri oli todennut sarkastisesti, että hän näytti Roslinin taulussa ”ruotsalaiselta keittäjättäreltä, karkealta ja yksinkertaiselta”. Roslinin mainetta tapaus ei kuitenkaan tahrannut. Venäjän vierailunsa jälkeen hän matkusti uudelleen Pariisiin ja työskenteli siellä kuolemaansa saakka eli vuoteen 1793.

      

    Tukholman Kansallismuseo, sen suurenmoinen sisustus ja näyttelyesineet ovat näkemisen arvoisia. Me halusimme kuitenkin tällä kertaa tutustua tarkemmin eurooppalaiselle museolle harvinaiseen venäläisten ikonien kokoelmaan ja sen mielenkiintoiseen historiaan. Kokoelman lahjoitti Kansallismuseolle vuonna 1933 pankkiiri Olof Aschberg, jota kutsuttiin 20-luvulla punaiseksi pankkiiriksi. Hän oli rikas originelli, jolla oli kiinteät suhteet kotimaansa työväenliikkeeseen. Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen hän alkoi tehdä yhteistyötä Venäjän uusien vallanpitäjien kanssa ja toimi myöhemmin aktiivisesti saadakseen Ruotsin tunnustamaan Neuvostoliiton. Vuonna 1921 Olof Aschberg perusti eurooppalaisten ja amerikkalaisten yhteistyökumppaneidensa kanssa liikepankin Moskovaan. Vuoden kuluttua hänestä tuli sen hallituksen puheenjohtaja. Olof Aschberg toimi myös yhtenä Venäjän uuden liberalistisen talouspolitiikan eli niin kutsutun NEP-politiikan arkkitehtina. Hänen liiketoimensa kukoistivat: pankin Moskovan pääkonttorissa oli 700 työntekijää ja Pietarin sivukonttorissa sen lisäksi useita satoja. Aktiivinen toiminta jatkui vuoteen 1925, toisin sanoen siihen saakka, kunnes Neuvosto-Venäjällä päätettiin luopua NEP:stä. Moskovassa työskennellessään Olof Aschberg kiinnostui ikoneista. Hän omistautui intohimoisesti uudelle harrastukselleen, joka jatkui koko hänen elämänsä ajan. Huhu ikonien keräilijästä levisi nopeasti Moskovaan ja Aschberg itse muisteli myöhemmin, että vanhan venäläisen ylhäisön edustajat alkoivat tarjota hänelle ikoneitaan, jotka olivat kulkeneet heidän suvussaan perintönä satoja vuosia ja jotka heidän oli nyt pakko myydä. Aschbergin ikonikokoelma kasvoi nopeasti.
    Kun pankkiiri joutui lähtemään Moskovasta, hän käytti hyväkseen suhteitaan ja pyysi ulkomaankaupan kansankomissaarilta Leonid Krasinilta lupaa viedä kokoelmansa Ruotsiin. Neljä asiantuntijaa, joiden nimeä Aschberg ei mainitse, tutkivat kokoelman ja antoivat hänelle vientiluvan. Asiantuntijoiden arvion mukaan 15 ikonia oli kuitenkin niin arvokasta, että edes pankkiirin suhteet maan korkeimpaan johtoon eivät auttaneet häntä saamaan vientilupaa. Hän päätti lahjoittaa ne neljälle neuvostoliittolaiselle museolle, joiden nimeä hän ei myöskään mainitse muistelmissaan. Kaikki loput eli noin kaksisataa ikonia Olof Aschberg onnistui viemään Ruotsiin ja sijoitti ne Tukholman lähellä Saltsjöbadenissa sijaitsevaan taloonsa Villa Klippaniin.
    Jonkin ajan kuluttua Olof Aschberg joutui muuttamaan liikeasioidensa vuoksi Pariisiin, jonne hän vei mukanaan myös suurimman osan ikoneistaan. Pariisissa hän järjesti suuria vastaanottoja maanmiehilleen, ja monet ruotsalaiset näyttelijät, kirjailijat ja muusikot kävivät hänen kotonaan. Kaikki vieraat ihastelivat suureen ääneen pankkiirin kokoelmaa ja arkistojen mukaan nämä venäläistä kulttuuria ja taidetta edustavat ikonit toimivat monille innoituksen lähteenä. Aschberg jatkoi kokoelmansa täydentämistä Ranskassa ja hankki monia muinaisvenäläisiä taide-esineitä pariisilaisesta antiikkikaupasta.
    Olof Aschberg kävi noina vuosina myös Venäjällä tapaamassa muun muassa taiteilija ja taidehistorioitsija Igor Grabaria, joka yritti houkutella Aschbergin mukaan kansainväliseen ikoninäyttelyyn. Sen tarkoitus oli esitellä maailmalla venäläisen ikonitaiteen aarteita ja herättää näin taideharrastajien mielenkiinto niitä kohtaan. Aschberg kuitenkin epäili yhteistyön mielekkyyttä ja kieltäytyi antamasta ikoneitaan näyttelyyn. Kaikesta huolimatta kiertävä näyttely järjestettiin: se avattiin vuonna 1929 Berliinissä, josta se siirtyi Kölniin, sieltä Müncheniin ja Frankfurtiin. Lontoon jälkeen ikonit vietiin USA:han, jossa ne kiersivät useissa kaupungeissa, muun muassa New Yorkin Metropolitan-museossa. Näyttelyn päämäärä ei ollut suinkaan humanitaarinen vaan puhtaasti taloudellinen, ja kiertueen lopussa kaikki vähänkin arvokkaat ikonit oli myyty. Myös Olof Aschberg täydensi kokoelmaansa vanhoilla ikoneilla. Noihin aikoihin hankitut ikonit eivät ole kuitenkaan säilyneet, sillä ne tuhoutuivat toisen maailmansodan aikana. Aschberg kertoi eräässä lehtihaastattelussa hankkineensa 30 ikonia, jotka olivat kuuluneet suuriruhtinatar Maria Pavlovnan isälle, suuriruhtinas Pavelille. Maria Pavlovna oli yrittänyt saada takaisin sukunsa arvoesineet, jotka bolševikit olivat takavarikoineet ja myyneet ulkomaille.
    Ranskan kansallismuseo Louvre kiinnostui Aschbergin kokoelmasta, mutta pankkiiri halusi säilyttää aarteensa Ruotsissa ja Ruotsia varten. Asiasta tehtiin virallinen päätös ja 13. kansainvälisen taidehistoriakongressin avajaispäivänä vuonna 1933 avattiin myös venäläisten ikonien näyttely ja julkaistiin sitä varten painettu luettelo kokoelmasta.
    Olof Aschberg lahjoitti valtiolle kaikki 245 ikoniansa ja alkoi kerätä uutta kokoelmaa, joka sekin siirtyi sittemmin valtion haltuun. Taidearvostelijoiden mukaan Aschberg ei ollut ikonien asiantuntija, vaan hän keräsi ikoninsa puhtaasti tunnepohjalta. Aschbergin ikoniluettelon tekijä ja hänen vanha ystävänsä Helge Kjellin kuvaili taidearvostelija Ulf Abelille kirjoittamassaan kirjeessä vuonna 1969, miten tunteenomaisesti pankkiiri suhtautui ikoneihinsa.
 
  
 
”Kiertävän muusikon lailla hän kulkee kotonaan ikonin luota toisen luo ja soittaa niille viulua. Hän tietää täsmälleen, millaista musiikkia millekin niistä pitää soittaa, jotta sävellaji osuu oikeaan…”
    Pankkiirin toive kokoelman laajentamisesta ja erillisen osaston rakentamisesta sille toteutui, sillä se täydentyi huomattavasti seuraavina vuosina. Nykyisin kokoelmaan kuuluu 325 ikonia.
    Tukholman Kansallismuseossa on vakituisesti esillä 25 ikonia, ja sen henkilökuntaan kuuluu ikoneista vastaava kuraattori, venäjänkielentaitoinen ikoniasiantuntija Ulf Abel.

     

Työryhmämme jäsen Irina on tehnyt Ulf Abelista monta haastattelua niin lehtiin kuin Venäjän televisioonkin. Niissä tuo muinaisvenäläisen taiteen tuntija on kerta toisensa perään puhunut yksistä ja samoista esineistä, mutta löytänyt niistä joka kerta uusia sanoja ja vivahteita. Pysähtyessään jonkun ikonin luo hän saattaa lausua siihen liittyvän runon tai esittää otteen jostain kirjasta. Hän vastaa myös kokoelman täydentämisestä.
 
    – Vuonna 1992 hankittiin Lontoon huutokaupasta 1500-luvulta peräisin oleva kaksoisikoni. Ja muutama vuosi sitten löysin museoon vuonna 1754 syntyneen pyhittäjän Serafim Sarovskin ikonin, Ulf Abel kertoi meille.

     

    – Venäläiset ikonit eroavat kaikista muista sillä, että niistä puuttuu plastisuus. Ne on maalattu niin pehmeästi ja lyyrisesti, että ne hipovat sentimentaalisuutta, ruotsalainen ikonien tuntija kertoi. – Se johtuu venäläisestä luonnosta, valosta ja venäläisen maailmankatsomuksen erityispiirteistä. Niissä ei ole veistoksellisuutta eikä jähmettyneiden muotojen suuruutta, mikä on tyypillistä kreikkalaisille ikoneille. Sen sijaan niissä on paljon lämpöä.    
 
             
 
     Museossa on esillä ikoneja 1300-luvulta 1800-luvulle loppuun saakka. Ne edustavat eri koulukuntia, mutta suurin osa on novgorodilaisen ja pohjoisvenäläisen koulukunnan ikoneja. Ulf Abelin suosikki-ikoneja ovat Paraskeva Pjatnitsan, Pyhän Johanneksen ja Pyhän Annan ikonit.
    Kokoelman vanhimmat ikonit ovat Apostoli Pietarin, tuntemattoman pyhän suurmarttyyrin ikoni 1300-luvun alkupuolelta ja Pyhän Nikolain ikoni tuntemattoman pyhimyksen kanssa, joka on peräisin 1300-luvun lopusta tai 1400-luvun alusta. Venäläinen asiantuntija, professori Evangelina Smirnova tutki ne vuonna 1984 ja tuli siihen tulokseen, että ne on maalattu Novgorodin alueella. Kaksi ensimmäistä ikonia on maalattu Novgorodin koulukunnan tyylillä, jolle on tyypillistä punainen tausta bysanttilaisille mestareille ominaisen kultaisen taustan sijaan. Pyhimysten kasvot on maalattu tavalla, joka kertoo kreikkalaisbysanttilaisesta vaikutuksesta. Samaa tyyliä näkee tuohon aikaan Novgorodissa työskennelleen Feofan Grekin ikoneissa. Bysanttilaisen koulukunnan vaikutuksen näkee myös kolmannessa ikonissa, erityisesti sen vivahteikkaassa, sävyjen kyllästämässä maalaustekniikassa ja pyhimysten kasvojen sommittelussa.
    Kansallismuseon kokoelmissa on monia arvokkaita venäläisen ikonitaiteen helmiä, mutta suurin osa on kuitenkin Ulf Abelin ja muiden taiteenystävien harmiksi museon varastohuoneissa. Ikonien restauroinnista vastaavat ruotsalaiset mestarit, joilla on kokemusta keskiaikaisten temperaväreillä puulle maalattujen taideteosten restauroinnista. Kaikkein vaikeimmissa teknisissä ongelmissa museo kuitenkin pyytää konsultaatioapua venäläisiltä asiantuntijoilta.