Diplomaatit ovat
aina etulinjassa
 
…Venäläiset asettuivat Helsinkiin ja alkoivat valmistautua
Viaporin linnoituksen piiritykseen. Työ eteni vauhdilla.
Valmistettiin rynnäkkötikkaita ja risunkeja, tuotiin aseita.
Linnoituksen piiritystä johti viisas ja kekseliäs kenraali
Jan Peter van Suchtelen.
 
 
M.M. Borodkin, Kratkaja istorija Finlajandii
(Suomen lyhyt historia), Pietari, 1911

 

Venäjän lähetystön työntekijät käyvät joka vuosi diplomaattien päivänä Tukholman Norra kyrkogеrdenin hautausmaalla laskemassa seppeleen Venäjän lähettiläänä 1800-luvulla toimineiden diplomaattien ja aikansa suurmiesten Jan Peter van Suchtelenin ja Grigori Okunevin haudalle.
 
   
 
 
    Kreivi Jan Peter van Suchtelen (1751–1836) syntyi ja kävi koulunsa Hollannissa. Hänet nimitettiin Kustaa III:n aloittaman ns. Kustaan sodan aikana 1788–1790 Suomen armeijan kenttäinsinöörijoukkojen esikunnan päälliköksi. Vuonna 1802 hänestä tuli kenraali ja Venäjän armeijan päämajoitusmestari ja hieman myöhemmin Venäjän linnoitusrakennustoimen tarkastaja. Kreivi Suchtelen vaikutti ratkaisevasti pääesikunnan muodostamiseen ja insinöörijoukkojen kehittämiseen.
    Venäjän ja Ranskan ja Venäjän ja Ruotsin sotien aikana Jan van Suchtelen osoitti olevansa lahjakas sotapäällikkö ja sai ansioistaan timanteilla koristellun kultaisen miekan, jossa oli kirjoitus ”Rohkeudesta”. Vuonna 1810 eli Suomen sodan päättymisen jälkeen van Suchtelen nimitettiin Venäjän lähettilääksi Ruotsiin. Oltuaan virassa kaksi vuotta hän solmi Ruotsin hallituksen kanssa sopimuksen liittoutumisesta Napoleonia vastaan ja rauhansopimuksen Englannin kanssa. Kiitokseksi näistä teoista keisari Aleksanteri I myönsi hänelle Suomen suuriruhtinaskunnan paronin arvon.
    Myöhemmin Jan Peter van Suchtelen toimi Pohjoisen armeijan pääesikunnan alaisen sotilasedustuston päällikkönä ja osallistui taisteluihin Leipzigissä, Holschteinin alueella. Hän allekirjoitti Venäjän puolesta rauhansopimuksen Tanskan kanssa 17. tammikuuta 1814. Sotatoimien päättymisen jälkeen Jan Peter van Suchtelen palasi takaisin Tukholmaan ja toimi lähettiläänä vielä yli 20 vuotta eli kuolemaansa saakka.
 
          
 
    Jan Peter van Suchtelen muistetaan paitsi diplomaattina ja loistavana sotapäällikkönä myös lahjakkaana insinöörinä: hän suunnitteli aikanaan kuuluisaksi tulleen linnoitusten puolustusjärjestelmän ja laati Venäjän imperiumin pääkaupungin kartan. Jan Peter van Suchtelen oli harvinaislaatuinen esimerkki lahjakkuudesta ja siihen liittyvästä epätavallisesta vaatimattomuudesta ja kärsivällisyydestä, jotka olivat ominaisia todelliselle tiedemiehelle. Muistelmakirjailija F. F. Videlin mukaan ”hänellä oli kauhistuttava määrä tietoa, mutta hän oli niin vaatimaton, että hänellä ei ollut aikomustakaan pelästyttää eikä edes hämmästyttää niillä ketään. Kaikkitietävä ihminen, joka oli oppimattomien seurassa ystävällinen ja kohtelias, eikä antanut heidän aavistakaan oppineisuuttaan. Niin matematiikka, kirjallisuus, filosofia kuin teologiakin olivat hдnelle tuttuja, taiteissa hän oli uskollinen palvelija ja taitava tuomari.” Jan Peter van Suchtelenin kirjastossa oli laaja kokoelma harvinaisia kirjoja ja käsikirjoituksia. Kirjojen lisäksi hän keräsi myös kolikoita, mitaleita ja karttoja.
    Irina kertoi meille, että Venäjän Ruotsin suurlähettiläs Aleksandr Kadakin oli palauttanut hänen mieleensä kiinnostavan asian: myös Tolstoin romaanissa Sota ja rauha on henkilö nimeltään Suchtelen:
    – Suuren sotapäällikön kiitos on sotilaan paras palkinto, sanoi Repnin.
    – Annan sen teille mielihyvin, sanoi Napoleon. – Kuka tuo nuori mies teidän
    vierellänne on?
    Ruhtinas Repnin esitteli luutnantti Suchtelenin.
    Katsottuaan häntä hetken aikaa Napoleon sanoi hymyillen:
    – II est venu bien jeune se frotter а nous. /Kovin on nuori vielä taistelemaan
    meidän kanssamme./
    – Nuoruus ei kuitenkaan estä häntä olemasta rohkea, Suchtelen sanoi värisevällä
    äänellä.
    – Hieno vastaus, sanoi Napoleon. – Nuori mies, te pääsette vielä pitkälle!
    (Leo Tolstoi, Sota ja rauha, osa 1, luku 3)

Toinen venäläinen diplomaatti, salaneuvos Grigori Nikolajevitš Okunev (1823–1883) toimi erikoislähettiläänä ja asiainhoitajana Ruotsissa vuosina 1875–1883 ja kuoli siellä. Hän oli vanhaa aatelissukua, jonka juuret ulottuivat 1500-luvulle. Suvun jäseniä on kirjattu aateliskalenteriin Novgorodin, Pietarin, Pihkovan ja Tverin kuvernementeissa.

     
 
    Venäjän federaation Ruotsin lähetystön seinällä on ruhtinas Andrei Hilkovin muotokuva. Hän toimi Venäjän ensimmäisenä lähettiläänä Tukholmassa Pietari Suuren aikana.
    Andrei Jakovlevitš Hilkov (1676–1718) oli Pietari Suuren ystävä jo silloin, kun tuleva hallitsija vasta mietti Venäjän tulevaa kohtaloa ja keräsi ympärilleen samanmielisiä. Kun myöhemmin tuli aika perustaa lähetystöjä eri maihin, hallitsija lähetti nuoruuden ystävänsä Ruotsiin vahvistamaan vuonna 1661 solmittua Kardisin rauhansopimusta ja vakoilemaan mitä ulkomaiset lähettiläät tekevät ja miten he elävät Tukholmassa. Se oli tärkeä tehtävä, sillä Pietari Suuri valmistautui sotaan Ruotsia vastaan.
    Ruhtinas Hilkov saapui Tukholmaan 18. kesäkuuta 1700, hieman ennen Narvan taistelua. Hän asettui asumaan kenraalimajuri Soopan taloon, samaan jossa toimii nykyisin Hollannin suurlähetystö. Kuningas Kaarle XII:ta ei ollut kuitenkaan helppo päästä tapaamaan, sillä hän matkusteli pitkin Eurooppaa. Ruhtinas Hilkov onnistui tavoittamaan hänet Kööpenhaminassa, missä Venäjän lähettiläs tai residentti, kuten häntä silloin kutsuttiin, ojensi kuninkaalle ”erittäin ystävällismielisen viestin” eli valtakirjan. Kuningas otti hänet vastaan, ja ruhtinas esitti hänelle italiaksi evästyksensä mukaisen puheen ja ojensi tsaarilta saamansa valtakirjan.
    Saman vuoden syyskuussa alkoi Suuri Pohjan sota. Koska ruhtinas Hilkov oli sillä hetkellä Tukholmassa, hänet piti sotatilalakien mukaan vangita ja pitää tarkasti vartioituna ja hänen omaisuutensa tuli takavarikoida. Näin Hilkov joutui kotiarestiin, mutta hänen seurakseen jätettiin kaksi palvelijaa ja pappi. Neljäkymmentäkahdeksan (!) ruotsalaista sotilasta määrättiin vartioimaan taloa.
    Tiukasta vartioinnista huolimatta ruhtinas Hilkov kävi Kööpenhaminan kautta salaista kirjeenvaihtoa Moskovan kanssa ja raportoi Ruotsin ulkopolitiikasta ja maan sisäisestä tilanteesta. Kun Kaarle XII:n korviin kantautui tietoja, että ruotsalaisia sotavankeja – jopa upseereita – kohdeltiin Venäjällä julmasti, hän antoi 19. huhtikuuta 1712 asetuksen, jonka mukaan senaatin tuli siirtää kaikki venäläiset sotavangit pois Tukholmasta. Samalla upseerit menettivät oikeutensa pitää sotilaspalvelijansa. Visingborgin linnaan Vestmanlandin maakuntaan vuonna 1714 karkotettu ruhtinas Hilkov sai kuitenkin pitää palvelijansa.
    Ruhtinas Hilkov vietti vankeudessa kahdeksantoista vuotta ja alkoi sinä aikana kirjoittaa yhdessä sihteerinsä Aleksei Manikejevin kanssa kirjaa Jadra russkoi istorii (Venäjän historian ytimet), joka on ensimmäinen perusteellinen teos Venäjän historiasta. Hän käytti myös hyväkseen jokaisen mahdollisuuden ilmoittaakseen Pietari Suurelle havaintojaan niin Ruotsin sisä- kuin ulkopolitiikastakin. Ruotsi ja Venäjä vaihtoivat suurimman osan sotavangeista vuonna 1711, mutta ruhtinas Hilkov jäi Ruotsiin. Hän kuoli 42-vuotiaana Visingborgin linnassa 8. marraskuuta 1716 ja hänet haudattiin samalle seudulle.
    Vuonna 1718 kenraali Golovin ja kenraali Trubetskoi vaihdettiin sotamarsalkka Carl Gustaf Rehnskiöldiin ja kreivi Piperiin, jotka olivat jääneet vangiksi Pultavan luona. Kotimaahansa palaavat kenraalit veivät mukanaan toverinsa, ruhtinas Hilkovin maalliset jäännökset, jotka haudattiin Aleksandr Nevskin Lavraan Pietariin.