Euroopan rikkain
kiertolainen
 
Minä en usko olosuhteiden pakkoon. Tässä
maailmassa menestyy vain se, joka etsii
tarvitsemansa olosuhteet tai luo ne,
ellei löydä niitä.
 
 
George Bernard Shaw, joka sai Nobelin
kirjallisuuspalkinnon vuonna 1925
 
 

Nämä sanat sopivat täysin Alfred Nobeliin, jonka nimeä kantaa pienelle aukiolle aivan Tukholman Vanhankaupungin keskustaan perustettu museo. Nobel-museo on toiminut entisessä pörssin rakennuksessa vuodesta 1998, jolloin pitkään elänyt idea näyttely- ja kulttuurikeskuksen perustamisesta alkoi toteutua. Tarkoitus oli avata uusi museo vuonna 2001, jolloin tuli kuluneeksi sata vuotta ensimmäisten Nobelin palkintojen myöntämisestä. Museon vaatii paljon työtä. Siksi kuuluisan keksijän ja yrittäjän testamentin toimeenpanija Nobel-säätiö päätti järjestää ensin väliaikaisen juhlanäyttelyn.

        

    50-henkinen historioitsijoiden, tutkijoiden, tiedetoimittajien, museovirkailijoiden ja kirjailijoiden joukko heittäytyi vuosina 1998–1999 eräänlaiseen ”aivomyrskyyn” ja alkoi miettiä näyttelyn ja samalla myös tulevan museon sisältöä. Tehtävä onnistui, kaiken lisäksi jopa kahtena kappaleena. Näyttely Cultures of Creativity – Luovat kulttuurit on pysyvästi esillä omassa rakennuksessaan, mutta sen kopio matkustaa ympäri maailmaa Nobelin palkinnon perustaneen kosmopoliitin alkuperäisen ajatuksen mukaisesti. Näyttely on käynyt jo Norjassa, Japanissa, Koreassa, USA:ssa, Malesiassa, Italiassa, Englannissa ja Singaporessa. Vuonna 2007 se on ollut esillä Australiassa. Maailmaa kiertävän näyttelyn on tarkoitus toteuttaa museon tärkeintä tehtävää, joka on tiedon levittäminen ja kiinnostuksen herättäminen tiedettä ja kulttuuria kohtaan.

    ”Ehdoton vaatimukseni on, että ehdokkaiden kansallisuudella ei saa olla mitään merkitystä palkintojen saajista päätettäessä. Palkinto on annettava sen ansainneille riippumatta siitä, ovatko he pohjoismaalaisia vai eivät”, kirjoitti Alfred Nobel testamentissaan. Hän itse työskenteli Pietarissa, Tukholmassa ja Pariisissa vahvistaen omalla toiminnallaan elämänohjeensa ”kotini on siellä, missä minä työskentelen ja minä työskentelen kaikkialla”. Nobelilla oli tehdas tai laboratorio 20 maan 90 kaupungissa, minkä vuoksi toinen tuon ajan suurmies, ranskalainen kirjailija ja runoilija Victor Hugo (he asuivat lähellä toisiaan Boisde-Boulognessa ja tapasivat usein) kutsui häntä Euroopan rikkaimmaksi kiertolaiseksi.
    Alfred Nobel ansaitsi 31,5 miljoonan Ruotsin kruunun arvoisen omaisuuden keksimällä dynamiitin ja päätti elämänsä lopussa jättää rahansa säätiöön, ”jonka tuotot on käytettävä palkintojen maksamiseen niille, jotka ovat edellisenä vuonna antaneet suurimman panoksen ihmiskunnan kehittymiseen”.
    Jo kauan sitten ovat unohtuneet ne paheksuvat kirjoitukset, joilla lehdistö palkitsi hämmästyneen Alfred Nobelin, kun ilmoitus hänen veljensä kuolemasta tulkittiin vahingossa niin, että keksijä on kuollut. Siksi hän sai tietää jo eläessään, mitä maailmalla ajateltiin hänen murhaavasta keksinnöstään. Unohdukseen ovat vaipuneet myös perinnön jakoon liittyvät vaikeudet, joihin Nobelin testamentin toimeenpanijat törmäsivät: hänen perheensä sen paremmin kuin Ruotsin kuningaskaan eivät pitäneet säätiön perustamista järkevänä. Asiasta käytyä väittelyä kuvaa myös vitsailijana tunnettu Bernhard Shaw, joka otti kyllä vastaan hänelle myönnetyn palkinnon, mutta muisti siitä huolimatta todeta pirullisesti: ”Olen valmis antamaan Alfred Nobelille anteeksi dynamiitin keksimisen, mutta vain piru ihmisen hahmossa pystyi keksimään Nobelin palkinnon.” Samassa yhteydessä hän kutsui Nobelin palkintoa ”pelastusrenkaaksi, joka heitetään uimarille, kun tämä on jo onnistunut pääsemään rantaan…”
    Olipa menneisyydessä suhtautuminen millaista tahansa meidän aikanamme Nobelin palkinto on ehdottomasti arvostetuin ja ”kansainvälisin” palkinto tieteen ja kulttuurin alalla. Pääjuhla pidetään Nobelin muistopäivänä 10. joulukuuta, ja Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ojentaa henkilökohtaisesti palkinnot ja muistomitalit uusille voittajille. Sen jälkeen järjestetään juhlapäivälliset Tukholman kaupungintalon Sinisessä salissa. Nobelin museossa Tukholmassa voi tutustua koko palkintojen myöntämisprosessiin aina ehdotuksista palkinnonsaajiksi juhlapäivällisen järjestämiseen saakka.
    Kun me tulimme museon luo, sen ovelle johtavilla portailla istui ja seisoi, ryhmissä ja yksinään ovien avaamista odottavia ulkomaalaisia ja ruotsalaisia turisteja. Me menimme ensin Stortårgetin keskellä seisovan vanhan suihkulähteen luo ottamaan valokuvia entisen pörssin vaaleanpunaisesta rakennuksesta, joka on rakennettu 1700-luvulla.

       

    Museon eteisaulassa meitä odotti tiedotus- ja markkinointiosaston johtaja, energinen Anna Thompson. Sinisilmäisenä ja vaaleatukkaisena, lumivalkeaan paitapuseroon ja mustiin suoriin housuihin pukeutuneena hän näytti tyypilliseltä liike-elämässä toimivalta ruotsalaiselta. Nopean kättelyn jälkeen Anna alkoi esitellä meille museota: tässä on historiallinen yleiskatsaus, Nobelin palkinnon ensimmäinen vuosisata, seuraava osasto kertoo Nobelista itsestään ja täällä on esillä hänen kuuluisa testamenttinsa, hänen taulujaan, henkilökohtaisia esineitään ja kuolinnaamionsa. Kahdessa elokuvasalissa näytetään koko ajan dokumentteja Nobelin palkinnon saajista ja seuraavassa salissa voi kuunnella palkinnon saajien luentoja ja puheita.
    Uuden teknologian avulla koottu näyttely sopii hämmästyttävän hyvin yhteen vanhan rakennuksen kaarikattojen ja monumentaalisten pylväiden kanssa. Eteisen ja elokuvasalien välissä on kaksi teräksensinistä seinää, joita valaisevat suorakulmion muotoon asetetut välkkyvät valot. Vanhat lehtileikkeet, joissa kerrotaan Nobelin palkinnon saajista, on sijoitettu kapeisiin lasitelineisiin, ja niiden jalkojen juureen lattialle on asennettu kuvaruudut, joilla esitetään otteita palkinnon saajista ja kiistanalaisista palkinnoista kertovista dokumenttiohjelmista. Salin yläosassa kiertää hiljaa rahisten eräänlainen liukuhihna, johon on ripustettu kaikkien Nobelin palkinnon saaneiden kuvat. Ne liikkuvat kahdessa rinnakkaisessa rivissä vastakkaisiin suuntiin muodostaen sisäänkäynnin luona säännöllisen puoliympyrän ja toisen avaran salin toisella laidalla. Sisäänkäynnin molemmilla puolilla loistavat taulut, joihin on kirjoitettu kuuluisuuksien mietteitä luovuudesta. Ensimmäisenä oikealla puolella näytti olevan Pjotr Tšaikovskin nimi ja hänen kuuluisa lausahduksensa siitä, että ”innoitus on vieras, joka ei halua käydä laiskojen luona…”
 
         
                                                                                                                                        Alfred Nobel  
 
    Näyttely esittää kysymyksiä: mitä luovuus on ja mikä on luomisprosessissa tärkeintä, henkilökohtaiset ominaisuudet vai ympäristö? Valmiita vastauksia ei anneta, jotta kävijöissä heräisi haluta miettiä asiaa.
    Alfred Nobel syntyi Tukholmassa vuonna 1833. Hänen isänsä, Immanuel Nobel, oli tehtailija, insinööri ja keksijä. Kun hänen liikeasiansa epäonnistuivat Tukholmassa, hän jätti perheensä ja muutti muutamaksi vuodeksi Pietariin, joka oli tuohon aikaan Venäjän pääkaupunki. Pietarissa Nobel-seniori perusti yrityksen, joka valmisti ammuksia ja merimiinoja, joita hän esitteli myös Venäjän tsaarille. Koska Krimin sota oli juuri alkanut, Venäjän armeija varustautui kiivaasti ja tilasi sotatarvikkeita myös Nobelilta. Tilaukset tuottivat niin hyvin, että Nobel pystyi maksamaan velkansa Ruotsissa ja tuomaan perheensäkin Pietariin.

        

    Alfred oli tuolloin yhdeksänvuotias. Museon johtajan ja Alfred Nobelista kertovan kirjan tekijän, professori Anders Báránynin (kuvassa oikealla) mukaan muutolla oli ratkaiseva merkitys Alfred Nobelin myöhemmälle kohtalolle. Joten tällä kertaa myös luovalla ympäristöllä oli suuri merkitys.
    Alfred varttui Pietarissa ja hänestä tuli Venäjän pääkaupungissa vallinneen tilanteen ”tuote”. Koska perhe oli varakas, Alfred ja hänen veljensä saivat erinomaisen koulutuksen ja heille yksityisopetusta antavien opettajien joukossa oli jopa Pietarin yliopiston professoreita. Alfred osasi seitsemäntoistavuotiaana ruotsia, venäjää, englantia, ranskaa ja saksaa ja osoitti jo nuorena taipumuksia tekniikkaan mutta piti kovasti myös kirjallisuudesta. Käytännön miehenä hänen isänsä kuitenkin väitti, että Alfred ei pysty hankkimaan elantoaan kirjailijana ja pakotti hänet opiskelemaan kemian insinööriksi.
    Tuohon aikaan italialainen Ascanio Sobrero oli jo kehittänyt nitroglyseriinin, jolle ei ollut kuitenkaan keksitty mitään käyttöä. Alfred kuuli aineesta eräältä pietarilaiselta professorilta ja matkusti Pariisiin tekemään sillä kokeita. Hän jatkoi niitä myöhemmin veljensä kanssa palattuaan takaisin Pietariin. Siellä hän teki ensimmäisen keksintönsä, vaikka saikin sille patentin Ruotsissa. Kyseessä oli sytytin, eräänlainen puusta ja ruudista valmistettu pieni pommi, joka sai nitroglyseriinissä aikaan räjähdysaallon ja vapautti sen molekyylien energian. Ensi näkemältä melko yksinkertaiselta vaikuttava sytytin oli erinomainen idea.
    Keksintönsä jälkeen Alfred Nobel alkoi valmistaa teollisesti nitroglyseriiniä ja sytyttimiä, joita pystyttiin myymään erikseen ja käyttämään tie- ja tunnelityömailla ja muissa rakennustöissä. Ensimmäistä keksintöä seurasi muita ideoita, joille Nobel löysi käyttöä, ja keksintöjä, jotka toivat hänelle maailmanmainetta. Dynamiitti oli hänen keksinnöistään tärkein. Kaikkiaan hänen tieteellisen työnsä tuloksena (hän kuoli 63-vuotiaana vuonna 1886) oli 355 patenttia ja valtava omaisuus, joka säätiöitiin hänen määräyksensä mukaan. Säätiön tuotto käytetään palkintoihin ”tärkeistä tutkimustuloksista fysiikan, kemian ja fysiologian ja lääketieteen alalla, parhaasta kaunokirjallisesta teoksesta sekä työstä, joka johtaa rauhan ja kansojen välisen ystävyyden lujittumiseen”.
           
            Sweden Image Bank, Victor Kayfets                                                                                                                                                                                          Sweden Image Bank
                                 
      
 
    Tukholman Nobel-museossa kerrotaan palkinnon saajien toiminnasta ja heidän toimintaympäristöstään sekä siitä miten he onnistuivat voittamaan vaikeudet menettämättä toivoaan, oppivat ajattelemaan uudella tavalla ja pääsivät loppujen lopuksi päämääräänsä.
Aleksandr Fleming, Ivan Bunin, Fritjof Nansen, Marie ja Pierre Curie, Martin Luther King, Pjotr Kapitsa, Rabindranath Tagore, Wilhelm Röntgen, Selma Lagerlöf ja monet monet muut. Listalla oli vuoden 2008 lopussa 789 palkinnonsaajaa, heistä monet ihmisiä, joiden nimestä on tullut tieteellinen termi tai jotka ovat uusien tieteellisten koulukuntien tai tieteenalojen symboleita.
 
 
Ennen lähtöämme vilkaisimme vielä museon kauppaan ja ostimme sieltä kultaiseen folioon pakatun aidon – tosin suklaisen – Nobel-mitalin. Myöhemmin kun olimme jo poistumassa museosta ja tutkimme tarkemmin ”lohdutuspalkintojamme”, aloimme pohtia sitä, että tilastot ovat säälimättömiä. Jos vertaamme maapallon asukaslukua Nobelin palkinnon saajiin, niin todennäköisyys saada tuo palkinto on häviävän pieni. Mutta tärkein näyttelyn herättämä ajatus oli se, että menestys, kunnia, yleinen tunnustus ja loppujen lopuksi Nobelin palkintokin vaativat valtavasti työtä. Me muistelimme Tomas Edisonia, joka oli Tšaikovskin tavoin sitä mieltä, että innoitus ei ole niinkään tärkeä, koska ”jokaisen keksinnön takana on 99 % hikeä ja 1 % innoitusta”. Luovat ja lahjakkaat ihmiset eroavat muista sillä, että he osaavat toteuttaa ideansa ja saattaa ne elämään. Nobelin palkinnon saaneen Winston Churchillin mukaan menestys on ”jatkuvaa liikettä epäonnistumisesta toiseen ilman että menettää entusiasminsa…”