Kuningaskunnan

vanhin kaupunki

Historia vero testis temporum, lux veritatis,
vita memoriae, magistra vitae,
nuntia vetustatis.1
 
M. Tullii Ciceronis
De Oratore
Ad Quintum Fratrem
 
1 Historia on menneisyyden todistaja, totuuden
valo, elävä muisti, elämäntaidon opettaja,
viestintuoja muinaisilta ajoilta
 
Sigtunan kaupunki sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta, Arlandan lentokentän liepeillä. Se on Ruotsin entinen pääkaupunki, jonka perusti kuningas Eerik Voittoisa vuonna 980 sen jälkeen, kun naapurikaupunki Birkan asukkaat olivat toistaiseksi tuntemattomasta syystä hylänneet kukoistavan kaupunkinsa vuonna 975.
    Uuden kaupungin sijainti oli huolellisesti harkittu, sillä Itämereen ulottuva Mälaren-järven luotojen verkosto kulkuväylineen, saarineen ja niemineen suojasi sen viholliselta. Kaupungin entisestä asemasta muistuttaa rahapaja, jossa valmistettiin Ruotsin ensimmäisiä kolikoita jo vuonna 995.
 
 
Se on ajan tummentama, maahan vajonnut tukeva hirsitalo, jonka kattoa peittää ruoho. Myös talon pieni piha on ruohon peitossa. Kaupunkimuseossa ja katujen varsilla on kirjoituksilla ja oudoilla kuvioilla peitettyjä valtavia riimukiviä, jotka ovat peräisin 1100-luvulta.
    Mistään muualta Skandinaviasta ei ole löydetty yhtä paljon venäläisiä ja bysanttilaisia esineitä kuin Sigtunasta. Meitä opastavan paikallisen matkatoimiston Sigtuna Turismin edustajan Anna Hegethornin mukaan venäläiset saapuivat Sigtunaan jo varhain. He asettuivat sinne pysyvästi asumaan ja omistivat suuria asutusalueita, joihin viittaavat Sigtunan katujen arkeologisten kaivausten yhteydessä tehdyt löydöt. Löydettyjen esineiden joukossa on paljon savisirpaleita, joissa on tyypillisiä slaavilaisia ornamentteja. Tutkijoiden mukaan halpoja, helposti rikkoutuvia saviastioita ei kuljetettu siihen aikaan niin pitkiä matkoja meriteitse kauppatavarana. Vanhan ajan kauppiaat eivät olleet välttämättä akateemisesti oppineita, mutta rahan arvon he tunsivat ja tiesivät mistä voi hyötyä ja mistä ei. Toisin sanoin astiat on valmistettu paikan päällä omiin tarpeisiin. Niiden määrä viittaa siihen, että Ruotsin silloisessa pääkaupungissa asui suuri slaavilaisväestö.
    Ruotsin ja Venäjän välille syntyi maita hallitsevien sukujen edustajien avioliittojen myötä kiinteät suhteet 1000–1100 -lukujen vaihteessa. Esimerkiksi Ruotsia vuosina 995–1022 hallinneen Olof Skötkonungin (Olavi Sylikuninkaan) tytär Ingegerd avioitui vuonna 1019 Kiovan Venäjän suuriruhtinaan Jaroslav Viisaan kanssa, joka puolestaan oli Rurikin jälkeläisiä.
    Sigtuna toimi Gotlannin rinnalla Venäjän ja Länsi-Euroopan välisenä kauppakeskuksena. 1100-luvulla Ruotsin kuninkaat alkoivat tuoda kristinuskoa maahansa, mistä alkoi sinnikäs taistelu pakanoiden ja uuden uskonnon kannattajien välillä. Se jatkui kokonaisen vuosisadan ajan, ja Sigtuna toimi kristillisyyden linnakkeena. Siellä sijaitsi alussa myös piispan residenssi.
    Naapurimaat olivat jo hyväksyneet uuden uskonnon ja ”muista jälkeen jääneeseen” Ruotsiin matkusti lähetyssaarnaajia Saksasta, Englannista ja myöhemmin Norjasta, Tanskasta ja jopa Venäjältä. Ahvenanmaan historian kirjoittaneen arkeologin Matts Drejerin mukaan ortodoksisen uskonnon leviäminen 1100-luvulla liittyi siihen, että venäläiset kauppiaat matkustivat Etelä-Suomen ja Ahvenanmaan kautta Sigtunaan ”missä piispana toimi Kiovassa asemaansa vuonna 1054 vihitty Osmund”.
 
 
    Sigtunassa oli seitsemän keskiaikaista kirkkoa, joista yksi eli Pyhän Nikolauksen suuri kivikirkko oli ortodoksinen. Se seisoi korkean kukkulan rinteellä, josta avautuu näkymä Mälaren-järvelle. On arveltu, että novgorodilaiset kauppiaat rakensivat kirkon 1200-luvulla ja kirkkomaalauksia tekivät muun muassa venäläiset ja bysanttilaiset taiteilijat.
 
 
Kirkosta on nykyään jäljellä vain suurikokoinen muistokivi, mutta paikalliset kertoivat, että varakkaat venäläiset liikemiehet olisivat valmiit rakentamaan kirkon uudestaan vanhojen piirustusten mukaan. Kirkon kuva ja rakennuksen pohjapiirros ovat esillä lasikehyksen alla samassa rinteessä kuin kirkon muistokivi.
 
 
Kolmesta muusta samoihin aikoihin rakennetusta kirkosta eli Pyhän Pietarin, Pyhän Larsin ja Pyhän Olavin kirkoista on jäljellä vain näyttävät rauniot. Vuonna 1247 vihitty dominikaanimunkkien luostarina palvellut Pyhän Marian kirkko sen sijaan toimii vielä tänäkin päivänä.
    Sigtuna tunnettiin monissa maissa jo 1100-luvulla ja muun muassa arabialainen maantieteilijä Al-Idrisi (1100–1161 tai 1165) mainitsi sen kertomuksissaan ja laatimassaan maailmankartassa. Pohjoisgermaanilainen Adam von Bremen eli Adam Bremeniläinen kutsui omissa töissään Ruotsin muinaista pääkaupunkia mahtavaksi Sigtunaksi (civitas magna Sictone) mutta muisti samalla kritisoida ruotsalaisia heidän julkeudestaan, pakanarituaalien kurittomuudesta ja moniavioisuudestaan. Myös venäläisissä kronikoissa on mainintoja 1000- ja 1100-luvun Ruotsista ja viikingeistä. Niistä käy ilmi, että Ruotsin ja toisaalta Novgorodin ja Kiovan yhteistoiminta oli jo 1100-luvulla erittäin aktiivista.
    Vaikka piispa muutti 1100-luvun alussa naapurikaupunki Uppsalaan, Sigtuna säilytti hallitsevan asemansa vuoteen 1187, jolloin ulkomaalaiset viholliset tuhosivat ja polttivat kaupungin sen jälkeen, kun joku oli auttanut heitä pääsemään luotojen läpi. Suosituin versio kertoo heidän olleen Novgorodia palvelleita karjalaisia, joiden apuna oli novgorodilaisia. Jostain syystä Novgorodin kronikat kuitenkin vaikenevat tästä urotyöstä. Toisen version mukaan hyökkääjät olivat eestejä, toisin sanoin nykyisen Viron asukkaita.
    Sigtunan kukoistuksen aikoihin tärkeään asemaan nousi myös toinen ruotsalainen kaupunki, Gotlannissa sijaitseva Visby. Noin neljännesvuosisata ennen Sigtunan tuhoa Gotlannissa perustettiin Hansaliittoa edeltänyt saksalainen kauppaliitto, joka valtasi vähitellen koko Euroopan kaupankäynnin. Visbystä tuli Itämeren kauppateiden keskus ja laivojen pysähtymispaikka. Ulkomaalaiset – myös novgorodilaiset – perustivat sinne omat kauppahuoneensa. Tosin novgorodilaiset kauppiaat joutuivat telkien taakse osuessaan huonona hetkenä Gotlantiin, mikä sekin kertoo Novgorodin olleen mukana Sigtunan tuhoamisoperaatiossa.
 
 
Siihen viittaa myös Novgorodin Sofian kirkossa oleva niin sanottu Sigtunan portti. Varmoja todisteita ei ole kuitenkaan siitä, onko se tuotu oikeasti sotasaaliina Sigtunasta. Vanhin historiantutkijoiden saatavilla oleva Sigtunan saarrosta kertova asiakirja on kirjoitettu vasta 150 vuoden kuluttua vuoden 1187 tapahtumista. Tutkijoiden esittämät varaukset jäävät kuitenkin toimittajien kirjoitusten ja turistiesitteiden varjoon ja esille pääsevät vain ”värikkäät tosiasiat”, jotka kaipaisivat varmistusta ja odottavat todisteita.
    Venäjän ja Ruotsin suhteet alkoivat tulehtua 1100-luvun loppupuolella. Historioitsijat pitävät riitaa perusteltuna, sillä ”kahden valtion taistelun pääkohteena oli siihen aikaan Suomi”, toisin sanoen pääsy Itämerelle.
 
 
    Sigtuna ottaa kuitenkin nykyään hymyssä suin vastaan ulkomaalaiset, muun muassa venäläiset vieraat. Kaupungissa on asukkaita vain seitsemän ja puoli tuhatta, eikä lainkaan teollisuutta, mutta se kukoistaa täydelliseksi kehitetyn turisminsa ansiosta. Monet sen asukkaat käyvät töissä Arlandan lentokentällä, Uppsalan yliopistokaupungissa ja muissa naapurikaupungeissa, mutta osa asukkaista työskentelee matkailu- ja palvelualalla.
    Sigtunan kaupungin ympärillä on lumivalkoisten aitausten ympäröimiä loputtomia laidunmaita, joilla käyskentelee kauniita hevosia, mutta ihmisiä ei näy missään. Täällä pitävät omia hevosiaan ratsastuksen ystävät ja yritykset, jotka tarjoavat ratsastusmahdollisuuksia turisteille. Rakkaudessaan hevosia kohtaan ruotsalaiset vetävät vertoja englantilaisille: maan hallitus otti taannoin harkintaansa lain, joka säätää hevosille oikeuden täysiarvoiseen kanssakäymiseen. Sen mukaan omistajien täytyy joko viettää itse tietty aika hevostensa seurassa tai tarjota heille kelvollista hevosseuraa, jotta ne eivät tunne itseään yksinäiseksi.
    Sigtunassa järjestetään kulttuurifestivaaleja ja kansainvälisiä kongresseja, ja kaupungissa on 16 hotellia ja lukemattomia mökkikyliä, aamiaismajoitusta tarjoavia yrityksiä, leirintäalue ja vierasvenesatama. Hauskassa mainoksessa Bo&Konferera sanotaan: ”Tuhatvuotinen kokemus takaa täydellisen loman vieraille läheltä ja kaukaa”.
    Me majoituimme Sigtunan Kaupunginhotelliin, joka sijaitsee vuonna 1909 rakennetussa talossa. Vuonna 2002 uudistetussa Kaupunginhotellissa on vain 27 huonetta, jotka tuovat mieleen viime vuosisadan alussa kirjoitetut kirjat ja yläluokkien elämästä kertovat elokuvat. Meidät suorastaan lumosi hotellin nykyaikainen varustus: joka suuntaan kääntyvä kotielokuvateatteri, musiikki- ja videotekniikka, vanhanaikaiset fajanssista ja nikkelistä tehdyt hanat ja kahvat sekä loppuun saakka mietityt pienet yksityiskohdat, joita ei aina näe edes suurten kaupunkien viiden tähden hotelleissa. Kaiken kruunaa kuitenkin jokaisesta huoneesta avautuva upea näköala äärettömälle Mälaren-järvelle! Hotellin työntekijät kertoivat ylpeinä kuningas Kustaa V:n vierailuista, tosin muistelivat samalla tapausta, jolloin hotellissa asunut liian innokas ihailija oli kaatanut vahingossa oman huoneensa parvekkeelta maitoa kuninkaan päälle. Tuon tapahtuman jälkeen on juotu paljon maitokahvia eikä huonotuurista parveketta ole enää olemassa, sillä koskaan ei voi tietää milloin seuraava kuningas päättää majoittua hotelliin. Mutta Kustaa V:n käynnistä kertoo pieni kyltti hänen silloisen huoneensa vieressä.
    Vanhanaikaisten käytävien, kirjaston ja kodikkaan lasitetun terassiravintolan vieressä sijaitsevat salit ja neuvotteluhuoneet, jotka on varustettu uusimmilla konferenssilaitteilla. Yritysturismi on kasvattanut viime aikoina suosiotaan Ruotsissa kuten muissakin Euroopan maissa; pohjoismaalaisille tyypillistä eristyneisyyttä pyritään murtamaan yrityksen yhteisillä matkoilla, joihin sisältyy kulttuuri- ja lomaohjelman lisäksi seminaareja, esittelyjäja koulutusta.
    Vanhan ja uuden yhteiselo on luonteva osa Sigtunan elämää. Mutta lelukaupunkia muistuttavassa Sigtunassa kaikki on kuin pienoiskoossa: sitruunankeltaisessa nukkekodissa toimii pieni kylpylä, toisessa pikkuruinen yksityinen elokuvateatteri.
 
 
1600-luvulla rakennetussa talossa toimii Tant Brunin (Täti Ruskean) kahvila. Siinä on kaksi matalaa huonetta, joiden valkaistut seinät ja yksinkertainen sisustus tuntuvat pysyneen muuttumattomina talon rakentamisesta saakka. Tiheän pensasaidan piilottamasta kahvilasta kantautuu aamuisin viettelevän aromaattinen kanelipullien tuoksu ja nuoret äidit saapuvat lastenvaunuineen aamukahville.

Sigtunan matkaoppaamme, bulgarialainen Darina Filipova vei meidätkin kahville Tant Brunin puutarhaan – täytyyhän meidän tuntea Ruotsin entisen pääkaupungin vanhan ajan tuoksu! Darina itse on radiotoimittaja, joka meni naimisiin ruotsalaisen miehen kanssa ja on asunut maassa jo yli kaksi vuotta. Hän opiskeli koulussa venäjää ja puhuu sitä sujuvasti, joten vieraanvaraiset isäntämme järjestivät huomaavaisesti juuri Darinan meidän oppaaksemme.Kun kysyin, onko hänellä tylsää niin pienessä kaupungissa, varsinkin talvella, kun turisteja on vähän, Darina vastasi hetkeäkään empimättä kieltävästi. Hän työskentelee tulkkina ja oppaana kansainvälisissä kongresseissa, joita järjestetään Sigtunassa, joten tylsistymiseen ei ole aikaa.

    – Ruotsin vanha pääkaupunki on täynnä tapahtumia ja sopii taiteellisille ihmisille, Darina lisäsi.

    Sigtunassa olisi varmasti miellyttävä kirjoittaa kirjaa. Voisi herätä varhain aamulla, istua tietokoneen ääreen, katsoa välillä puhtaasta ikkunasta kirkkaansinistä taivasta ja purppuranvärisiä viiniköynnöksiä.

 
Työn jälkeen voisi venytellä puutunutta selkää ja mennä kävelylle kapeille kaduille, joilla on kävellyt vuodesta 980 alkaen ”kuninkaita, viikinkejä, piispoja ja kauppiaita”, muun muassa Suuresta Novgorodista…

    Sigtunassa on myös uudempia nähtävyyksiä. Stora Gatanilla – Sigtunan vanhimmalla pääkadulla meille näytettiin kahvila, josta Ruotsin nykyisellä kuninkaalla on tapana ostaa kanelipullia ja kahvia. Hän käy kaupungissa vieläkin vuosittain – ylläpitääkseen vanhaa traditiota.
    Stora Gatanilta haarautuu kapeita katuja ylös mäkeen ja alas rannalle. Niiden varrella on asuintaloja, pieniä kauppoja, matkamuistoliikkeitä, konditoria, jossa myydään konvehteja kappaleittain (paikallinen suklaa on kuuluisaa, mutta hintavaa), taidesalonkeja ja kaupungin oma galleria Tant Grön (Täti Vihreä).  Kävimme siellä tutustumassa galleria omistajaan, suoraryhtiseen, hopeahiuksiseen ja hymyilevään Maj-Britt Likanderiin.
 
 
        
 
 
         Galleriassa on vain kaksi puolipimeää huonetta, mutta ne yhdistyvät talon sisällä yhdeksi tilaksi,
         jossa palaa viileänä aamuna takka. Tilojen vaatimattomuudesta huolimatta Maj-Brittin tuntevat   
         kaikki kuuluisat, vähemmän kuuluisat ja täysin tuntemattomat ruotsalaiset taiteilijat, sillä hänen 
         galleriansa on toiminut jo 42 vuotta.
   
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
     Viereisessä taiteilijastudiossa, jonka johtajana toimii iloinen ja punaposkinen taiteilija Tina Klaren, vallitsee lähinnä karnevaalitunnelma.
     
   
 
Tinan ohjeistuksella valmistetaan pehmeästä huovasta ja pörröisistä villalangoista hauskoja leluja, yllättäviä kakkuja ja leivoksia, teräväkärkisiä hattuja, kauluksia ja kruunuja – kirkkaan vaaleanpunaisia, sitruunankeltaisia, smaragdinvihreitä ja muita, yhtä neonvärisiä. Muotoilussa on selkeä pohjoismainen henki ja traditio, mutta esineet ovat kirkkaanvärisiä. Tinan mukaan iloisia kruunuja ja muita juhlaesineitä tilataan häihin ja syntymäpäiville ja niihin pukeutuvat niin päivänsankarit, kuin heidän ystävänsäkin.
     Sigtunassa sijaitsee sisäoppilaitos Humanistiska läroverket, jossa on opiskellut muun muassa Ruotsin nykyinen kuningas Kaarle XVI Kustaa ja entinen pääministeri Olof Palme. Opiskelu maksaa vuodessa noin 300 000 kruunua. Koulussa on 550 opiskelijaa, joista 350 asuu koulun asuntolassa opettajien valvonnan alaisena, loput asuvat vuokraamissaan asunnoissa elleivät sitten ole Sigtunan asukkaita. Opiskelijoista 95 % on ruotsalaisia, joiden vanhemmat työskentelevät ulkomailla. Opetus on englannin- ja ruotsinkielistä. Koulussa voi suorittaa kansainvälisen IB-tutkinnon ja siinä on luonnontieteisiin ja humanistisiin aineisiin erikoistuneet luokat. Noin 200 opiskelijaa suorittaa opintonsa englannin kielellä. Vaikka opiskelupaikat ovat suosittuja, koulua markkinoidaan myös muihin maihin, muun muassa Venäjälle.
    Lukion lähellä on hotelli- ja kongressikeskus Sigtunastiftelsen, jonka omistaa Sigtuna-säätiö.

   

Keskuksen johtaja Charlie Edlund kertoi meille, että hotelli- ja kongressikeskuksessa on harvinaisia asiakirjoja, sanomalehtiä ja valokuvia, sillä säätiö on perustettu jo 1910-luvulla. Se toimi vuosikymmenten ajan kulttuurikeskuksena, joka tarjosi kirjailijoille mahdollisuuden työskennellä ja tavata toisiaan. Sigtuna-säätiö toimii yhdessä Knut ja Alisa Wallenbergin säätiön kanssa humanistisen lukion ja sen vieressä sijaitsevan Sigtunan kansanopiston tukijana. Hotelli- ja kongressikeskuksen arkkitehtuuri muistuttaa Välimeren maiden luostareita holvikaarineen, pylväsriveineen, romanttisine sisäpihoineen ja viiniköynnöksillä peitettyine keltaisine seinineen.
    Sigtunan keskustassa sijaitseva 1800-luvulta peräisin oleva vanha raatihuone on pakollinen kohde turisteille ja rakastuneille pareille.  
 
   
 
    Tämä Ruotsin ja ehkä jopa koko Euroopan pienikokoisin raatihuone on koostaan huolimatta kaupungin suosituimpia nähtävyyksiä. Raatihuone on myös suosittu vihkipaikka: nuorisolla näyttää olevan niin suuri kaipuu menneisyyteen, että tänne tulee vihittäväksi pareja jopa muista maista. Ehkä juuri siksi paikallisen matkatoimiston edustajat sanovat, että Sigtuna on Ruotsin romanttisin kaupunki! Omaksi tunnuksekseen he valitsivat hennon sulkakynänpiirtämässä sydämen kuvaa. Oppaamme Darina Filipova paljasti meille hymyillen salaisuuden: raatihuoneen leveiden ikkunaluukkujen takana piilee salalokero, jossa säilytettiin aikaisemmin rakennuksen avainta.
 
 
    Kaikki asukkaat tiesivät salaisuuden, ja 1960-luvun loppuun asti avainta saattoivat käyttää ne aviomiehet, jotka kavereidensa kanssa liikaa juotuaan eivät uskaltaneet palata kotiin. He menivät kotiin vasta aamulla täydessä kunnossa vietettyään yönsä vieraanvaraisessa raatihuoneessa.
    Toimittaja Annika Swanberg vei meidät illansuussa tutustumaan kalastuslaivan kannella toimivaan kodikkaaseen ravintolaan. Maistoimme taivaallisen maukasta kalaa ja kommentoimme makuaistimuksiamme pääkokille, joka ilmestyi vähän väliä pöytämme ääreen kertoakseen meille valmistamiensa ruokien yksityiskohdista. Annika kertoi Sigtunan traditioista – Ruotsin kansallispäivän aikaan kesäkuun alkupuolella järjestettävistä kulttuuripäivistä (Hägg och Syrén), perinteisistä juhannusjuhlista, heinäkuisesta keskiaikafestivaalista, toritapahtumasta elokuun lopussa… Kun katulamppujen valot heijastuivat ravintolan hytti-ikkunoiden takana lahden tummista laineista, saatoimme jo aistia tulevien talvipakkasten kylmyyden, joka saa jopa valtavan Mälaren-järven jäähän. Silloin järvellä luistellaan – samalla tavalla kuin vanhojen eurooppalaisten taidemaalareiden maalauksissa. Marraskuun loppupuolella Sigtunasta tulee erityisen juhlava ja satumainen, kun jouluvalot syttyvät ja alkaa iloisten joulumarkkinoiden aika.
    Lähtiessämme saimme pääkokilta lahjaksi korkkipuun kaarnasta valmistetut ongenkohot, joissa tuntuu vieläkin vahva pihkan tuoksu. Tunnen sen joka kerta kun avaan työpöytäni laatikon ja saan lämpimät terveiset pienestä ja suloisesta Sigtunasta.