”Tieteen prinsessa”
Sonja Kowalevskaja
 
Ruotsalaisiin yliopistoihin on jo kauan hyväksytty opiskelijoiksi
miesten lisäksi myös naisia.
… Sen lisäksi Ruotsissa naiset pääsevät jopa professoreiksi.
Kuuluisa venäläinen matemaatikko Sonja Kowalevskaja
kutsuttiin Tukholman yliopistoon ja hän johti siellä pitkään
korkeamman matematiikan oppituolia.
 
 
Tatjana Bogdanovitš, Strana, pravitelstvo i narod Švetsii
(Ruotsin maa, hallitus ja kansa), Pietari, 1906
Hautausmaa on jokaisen kaupungin surullisin mutta samalla myös rauhoittavin paikka. Tukholman Norra kyrkogården eli Pohjoinen hautausmaa avattiin virallisesti vuonna 1827 ja on ollut siitä lähtien kaupungin omistuksessa. Hautausmaan suunnittelun pohjana oli ranskalaisen klassismin mukainen muistolehto: leveät puistokujat lähtevät viuhkamaisesti keskustasta jakaen koko alueen erillisiin osiin. 1900-luvun alusta eli mausoleumien renessanssin ajalta peräisin olevat hautamuistomerkit ja historian merkkihenkilöiden haudat saavat hautausmaan muistuttamaan ulkoilmamuseota. Sinne on haudattu kuuluisimmat ruotsalaiset kuten August Strindberg, Alfred Nobel ja Ingrid Bergman. Vaikka hautausmaa sijaitsee kaupungin rajojen sisäpuolella, alueella on paljon vapaata tilaa, puita, pensaita ja kukkia.
    Ikivanhat leveälatvaiset puut kumartuvat puhtaiksi haravoitujen, leveiden sorakäytävien ylle ja niiden molemmin puolin on hyvin hoidettuja hautoja. Erinomaisessa kunnossa olevat kiviportaat johtavat pienille kukkuloille, joiden laella perhehaudat ja muistomerkit kohoavat ikuisessa rauhassa. Portit ovat avoinna, vartijoita ei ole missään eikä kävijöitä näy juuri lainkaan syyskuisena arkipäivänä.
 
           
 
    Sonja Kowalevskajan hauta sijaitsee hautausmaan lounaisosassa, korkean mäen rinteessä mäntyjen ja katajapensaiden keskellä. Haudalle on pystytetty harmaasta marmorista valmistettu korkea risti, joka seisoo harmaalla graniittijalustalla. Ristissä olevaan tauluun on kaiverrettu teksti: Matematiikan professori S.V. Kowalevskajalle. Venäläiset ystävät ja ihailijat. Muistomerkki on pystytetty vuonna 1896 ja sen ovat rahoittaneet venäläiset naisjärjestöt.
    Sonja Kowalevskajan elämä oli lyhyt mutta loistava. Hän ehti 41 vuodessa hämmästyttävän paljon. Hänestä tuli jo nuorena koko maailman tunnustama matemaatikko, mekaanikko, fyysikko ja tähtitieteilijä. Hän julkaisi lukuisia tieteellisiä tutkimuksia, sai arvonimiä ja palkintoja. Hän kirjoitti lehtiartikkeleita ja kaunokirjallisia teoksia. Sonja Kowalevskajan kohtalossa on niin monta kiehtovaa ja odottamatonta käännettä, että niistä voisi tehdä henkeäsalpaavan televisiosarjan – sillä erotuksella, että se ei perustuisi mielikuvitukseen vaan todellisiin tapahtumiin.
    Sonja Kowalevskaja syntyi 1850 Moskovassa asevarikon päällikön Vasili Korvin-Krukovskin perheeseen. Moskovalaisen Znamenskin kirkon kastekirjassa olevan merkinnän mukaan ”3. tammikuuta syntyi, 17. kastettiin Sonja; vanhemmat: tykistön eversti Vasili Vasilin poika Krukovski ja hänen laillinen puolisonsa Jelizaveta Fjodorovna, aviomies on ortodoksi ja vaimo luterilainen.” Kun Sonja oli kuusivuotias, isä jäi pois vakinaisesta palveluksesta ja perhe muutti Palibinon sukukartanoon Vitebskin kuvernementtiin. Sonjan äiti Jelizaveta Schubert oli lahjakas pianisti ja viehättävä maailmannainen, joka puhui neljää kieltä. Vanhemmat olivat toivoneet toisen tyttären sijasta poikaa, ja Sonja Kowalevskaja kuvasi myöhemmin muistelmissaan lapsuuttaan ”ei-toivottuna lapsena, jota ei kehdattu edes näyttää vieraille, koska tämä oli niin arka, ettei saanut sanaa suustaan”. Äiti suuntasi kaiken rakkautensa vanhempaan sisareen Annaan ja pikkuveli Fedjaan. Sonjaa sääli ja helli vain iäkäs lastenhoitaja. Kuten niin usein tällaisissa tapauksissa käy, Sonja alkoi opiskella ahkerasti ja herätti aikuisten kiinnostuksen ainutlaatuisella matemaattisella lahjakkuudellaan. Esikuvia hänellä oli omassa suvussaan, ja rakkaus luonnontieteisiin siirtyi Sonjalle jo geeneissä, sillä hänen äitinsä isä ja isoisänsä olivat tunnettuja tiedemiehiä: äidin isä Pietarin tiedeakatemian jäsen ja isoisä tähtitieteilijä ja matemaatikko, joka kirjoitti teoksen Î skorosti vetra na Marse (Tuulen nopeudesta Marsissa).
    Sonja Kowalevskajan läheisen ystävättären, ruotsalaisen kirjailijan Ellen Keyn mukaan tämä oli kertonut tukholmalaisille ystävilleen sukujuuristaan seuraavasti: ”Minä sain perinnöksi intohimon tieteeseen esi-isältäni, Unkarin kuninkaalta Matias Corvinilta, rakkauden matematiikkaan, musiikkiin ja runouteen äitini isältä, tähtitieteilijä Schubertilta, vapaudenkaipuuni Puolalta, rakkauden kiertolaisuuteen ja kyvyttömyyden noudattaa totunnaisia tapoja sukumme kantaäidiltä, joka oli romani, ja kaiken muun Venäjältä”.
    On ilmiselvää, että ”kyvyttömyys noudattaa totunnaisia tapoja” ilmeni yhtä voimakkaana kuin taipumus tieteisiin. Korvin-Krukovskien perheessä vallitsi 1860-luvun Venäjällä yleinen ankara kuri – naisille oli varattu vaimon, äidin ja emännän rooli. Sekä Sonja että hänen vanhempi sisarensa Anna kieltäytyivät kuitenkin elämästä kotilieden ääressä. Anna alkoi kirjoittaa salaa kertomuksia, jotka hän lähetti Epoha-lehteen. Sen päätoimittaja Fjodor Dostojevski arvosti nuoren kartanontyttären kirjallisia kokeiluja ja julkaisi hänen kertomuksiaan lehdessään. Skandaali syntyi sillä hetkellä, kun kolmensadan ruplan palkkiosekki joutui va-hingossa kenraalin työpöydälle. Mutta historiaa ei voi kääntää taaksepäin, minkä Korvin-Krukovskien perheen esimerkkikin osoittaa. Dostojevskilla oli myös oma merkityksensä, olihan hän tuohon aikaan jo kuuluisa kirjailija, joka Sonja Kowalevskajan muistelmien mukaan muistutti kovasti tulevaa sankariaan, romaaninsa Idiootti ruhtinas Myškinia. Sonja rakastui häneen päättömästi, mutta Dostojevski rakastui hänen sisareensa ja kosi tätä. Myöhemmin Anna oli Dostojevskin edellä mainitun romaanin sankarittaren Aglain esikuva. Dostojevskin vaimon, Anna Grigorjevnan mukaan ”Fjodor Mihailovitšilla oli koko loppuelämänsä hyvät suhteet Annan kanssa ja hän piti tätä uskollisena ystävänään”.
    Anna antoi Dostojevskille rukkaset, koska ei pitänyt tätä kohtalonaan. Sitä paitsi he haaveilivat Sonjan kanssa opintojensa jatkamisesta.
    Naisilla ei ollut siihen aikaan Venäjällä oikeutta opiskella yliopistossa, mutta ulkomaillekaan he eivät voineet matkustaa yksin. 1860-luvulla, jolloin totuttu elämänjärjestys alkoi muuttua reformien myötä, fiktiivinen avioliitto tuli suosituksi nuorten tyttöjen keskuudessa. Jos nuoret miehet saattoivat yksinkertaisesti muuttaa pois vanhoillisten vanhempiensa luota, tyttöjen oli pakko mennä naimisiin. Myös Anna ja Sonja tulivat siihen tulokseen, että heidän ainoa mahdollisuutensa päästä opiskelemaan on se, että Anna menee naimisiin heidän yhteisen tuttavansa, edistysmielisen Vladimir Kovalevskin kanssa. Nuoripari muuttaisi ulkomaille, Sonja seuraisi heitä ja he kaikki alkaisivat opiskella yliopistossa. Mutta kohtalo päättikin toisin: Kovalevski kosikin Sonjaa! Kaikki muu sujui suunnitelmien mukaan ja Sonja muutti vuonna 1869 Heidelbergiin ja alkoi opiskella yliopistossa matematiikkaa. Professorit olivat innoissaan lahjakkaasta Sonjasta. Tunnettu tiedemies Karl Weierstrass anoi Berliinin yliopiston akateemiselta neuvostolta lupaa ”päästää” rouva Kowalevskaja matematiikan luennoille, sillä naisia ei tuohon aikaan päästetty luennoille edes kuunteluoppilaiksi. Sonjan ollessa Berliinissä Weierstrass alkoi antaa hänelle yksityistunteja.
    Sonjan sisar Anna muutti Ranskaan, meni naimisiin – tällä kertaa rakkaudesta – ranskalaisen miehen kanssa ja osallistui Pariisin kommuunin tapahtumiin. Hänen miehensä Victor Jaclard oli kansallisarmeijan legioonalainen, Anna työskenteli koulutus- ja naisasiain komiteassa ja vastasi sairaaloiden perustamisesta. Myös Sonja ja Vladimir tukivat Pariisin kommuunia ja saapuivat huhtikuussa 1871 piiritettyyn Pariisiin, jossa Sonja alkoi hoitaa haavoittuneita kommuunilaisia.
    Pariisin kommuunin tappion jälkeen Victor Jaclard pidätettiin, vietiin lähellä Saksan rajaa sijaitsevaan linnoitukseen ja tuomittiin kuolemaan. Vanha kenraali Korvin-Krukovski rahoitti kuitenkin hänen pakonsa, sillä rakkaus tyttäriä kohtaan oli ilmeisesti voimakkaampi kuin hänen ideologinen näkemyksensä. Hän lahjoitti 20 000 frangia ”oikeille henkilöille” ja Victorin pako onnistui. Perhe pakeni Sveitsiin, mutta muutti sieltä vuonna 1874 Venäjälle, missä Victor alkoi opettaa ranskaa naisten kymnaasissa.
 
     
                    Sonja Kowalevskaja
 
    Saman vuoden kesällä Göttingenin yliopisto myönsi Sonja Kowalevskajalle kiitettävin arvosanoin sekä filosofian tohtorin arvon matemaattisissa tieteissä että kaunotaiteiden maisterin arvon. Hän palasi miehensä kanssa Venäjälle. Sonja iloitsi kovasti paluusta, sillä hän oli tuntenut olevansa ulkomailla kuin vankilassa. Hän ei kuitenkaan saanut lupaa opettaa Pietarin yliopistossa. Lahjakkaan oppineen ainoa mahdollisuus oli mennä tavalliseen kouluun matematiikan opettajaksi. ”Valitettavasti en ole kovin hyvä kertotaulussa”, hän oli todennut surullisen ironisesti.
    Sonja Kowalevskajalla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin alkaa kirjoittaa. Hän työskenteli toimittajana Novoje Vremja -lehdessä ja oli tekemisissä monien venäläisten tiedemiesten ja kuuluisien kirjailijoiden kanssa.
    Sonjan ja Vladimirin fiktiivinen avioliitto muuttui oikeaksi ja heille syntyi vuonna 1878 tytär Sofia, jota alettiin perhepiirissä kutsua lempinimellä Fufa. Heidän perheonnensa ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä aviomies vastusti kiivaasti sitä, että matematiikasta tulisi Sonjan elämänura. Tilanne kotona kiristyi siksikin, että he kokeilivat onneaan liike-elämässä, mutta epäonnistuivat. Venäjän tiede-elämä ei tarjonnut naismatemaatikolle mitään mahdollisuuksia. Kun liberalismin aika vielä päättyi Venäjällä sen jälkeen, kun terroristit olivat murhanneet tsaari Aleksanteri II:n, Sonja Kowalevskaja päätti valita tieteen ja lähti ulkomaille. Aviomies Vladimir sotki lopullisesti liiketoimensa ja päätti päivänsä oman käden kautta vuonna 1883. Jäähyväiskirjeessään hän kirjoitti veljelleen: ”Kirjoita Sonjalle, että ajattelin aina häntä ja sitä, miten syyllinen olen hänen edessään, koska pilasin hänen elämänsä...”
    Miehen itsemurha oli raskas isku Sonjalle. Hän ei syönyt neljään päivään mitään ja menetti viidentenä päivänä tajuntansa. Sairaana ja varattomana hän päätti palata Venäjälle. Tuolla hetkellä vanha professori Weierstrass puuttui kuitenkin lempioppilaansa kohtaloon ja suositteli Sonjaa Tukholman yliopiston yksityisdosentin virkaan.
    Tukholman lehdet kirjoittivat Sonja Kowalevskajan valinnasta riemuiten ja nimittivät nuoren matemaatikon tieteen prinsessaksi. Hän piti 30. tammikuuta 
1884 Tukholman yliopistossa ensimmäisen luentonsa, jonka päätyttyä professorit tulivat onnittelemaan häntä loistavasta alusta. Sonja Kowalevskajan saksaksi pitämä luentokurssi oli yksityisluonteinen, mutta se toi hänelle erinomaisen maineen. Näitä lujalla ja täsmällisellä käsialalla kirjoitettuja luentoja säilytetään edelleen Tukholman kirjastossa.
 
      
 
    Yksityisdosentin virkaan ei kuulunut palkka, mutta Sonjan Tukholmaan kutsunut ruotsalainen matemaatikko Gösta Mittag-Leffler tuli rikkaan vaimonsa ansiosta niin hyvin toimeen, että pystyi antamaan hänelle puolet omasta palkastaan. Puolen vuoden kuluttua eli vuonna 1884 Sonja Kowalevskaja sai professorin viran viideksi vuodeksi. Naisen nimittäminen näin korkeaan yliopiston virkaan oli tuohon aikaan harvinaista. Sonja Kowalevskaja oli ensimmäinen nainen matematiikan professorina koko Euroopassa. Hänen palkkansa oli neljätuhatta kruunua, kun professorina toimivat miehet saivat samaan aikaan kolmetuhatta kruunua enemmän. Vuonna 1885 Kowalevskajaa ehdotettiin Ruotsin tiedeakatemian jäseneksi. Akatemian istunnossa läsnä olleet vahvemman sukupuolen edustajat kuitenkin suuttuivat vallankumouksellisena pitämästään ehdotuksesta ja äänestivät hänen ehdokkuuttaan vastaan perustellen päätöstään sillä, että ”vain miehet voivat olla tiedeakatemian jäseniä”. Ensimmäinen nainen valittiin Ruotsin tiedeakatemian jäseneksi vasta viidenkymmenen vuoden kuluttua.
    Sonja Kowalevskaja on muuten määritellyt täsmällisemmin kuin kukaan muu ulkomaalainen ruotsalaisen kansanluonteen: ”Kuten kaikki onnellisen mennei-syyden omaavat ihmiset”, hän kirjoitti, ”ruotsalaisetkin ovat perusluonteeltaan konservatiiveja. He suhtautuvat kaikkeen uuteen ennakkoluuloisesti ja epäluuloisesti. Ruotsalaisen on venäläistä vaikeampi muuttaa kantansa ja myöntää joskus omaksumansa maailmankatsomus vääräksi. Jos ruotsalainen kuitenkin vakuuttuu muutoksen välttämättömyydestä, hän ei jää puolitiehen, eikä yritä uskotella itselleen, että asia ei kuulu kenellekään vaan päinvastoin katsoo moraaliseksi velvollisuudekseen ilmaista kaikille muuttunut kantansa.”
    Sonja Kowalevskaja alkoi tutkia äärettömän monimutkaista hyrrämallien integroitavuutta. ”Uusi matemaattinen tutkimus kiinnostaa minua kovasti”, hän kirjoitti ”enkä halua kuolla ennen kuin olen löytänyt etsimäni. Jos onnistun ratkaisemaan tutkimani ongelman, nimeni nousee maailman merkittävimpien matemaatikkojen joukkoon. Arvioni mukaan tarvitsen vielä viisi vuotta siihen, että saavutan hyvän tuloksen.” Kowalevskajan tieteelliseksi voitoksi muodostui kaksi palkintoa: hänelle myönnettiin vuonna 1889 Ruotsin ja Pariisin kuninkaallisen tiedeakatemian palkinto.
    Ranskan tiedeakatemian myöntämä Bordenin palkinto oli perustettu viisikymmentä vuotta aikaisemmin ”kiinteän kappaleen pyörimistä koskevan teorian kehittämisestä”, mutta se oli myönnetty siihen mennessä vain kymmenen kertaa ja silloinkin vain osittaisesta ratkaisusta. Kolmena vuonna ennen Sonja Kowalevskajalle myönnettyä palkintoa sitä ei myönnetty kenellekään. Kowalevskajan työ oli niin uraauurtava, että palkintosumma nostettiin tuona vuonna kolmestatuhannesta viiteentuhanteen frangiin.
 
         
 
    Ranskan tiedeakatemian palkinnon jälkeen seurasi Ruotsin tiedeakatemian tunnustus ja Tukholman yliopiston määräaikaisesta professorista tuli elinikäinen professori. Hänelle myönnettiin myös 1 500 kruunun suuruinen kuningas Oskar II:n palkinto.
    Tilanne alkoi olla kiusallinen Venäjän tiede-elämälle: Sonja Kowalevskajan tieteelliset ansiot tunnustettiin kaikkialla muualla paitsi Venäjällä. Maassa oli lopulta pakko ottaa käsittelyyn periaatteellinen kysymys siitä, voiko venäläinen nainen tulla valituksi tiedeakatemian jäseneksi. Ja vuonna 1889 se tapahtui: Sonja Kowalevskajasta tuli 39-vuotiaana Pietarin tiedeakatemian kirjeenvaihtajajäsen.
    Vuoden kuluttua Sonja Kowalevskaja matkusti uudelleen Venäjälle siinä toivossa, että hänet valittaisiin tiedeakatemian jäseneksi hiljattain kuolleen matemaatikon Viktor Bunjakovskin tilalle. Kun hän ilmaisi halunsa olla läsnä akatemian istunnossa, hänelle vastattiin, että naisen läsnäolo tällaisissa istunnoissa on ”vastoin akatemian perinteitä”. Koko tiedemaailman tunnustama ja lukuisilla arvonimillä ja palkinnoilla palkittu matemaatikko ei kestänyt loukkausta vaan palasi Tukholmaan, missä hänellä oli kaikki mahdollisuudet toteuttaa tieteelliset pyrkimyksensä.
    Ystävät kutsuivat Kowalevskajaa professori Sonjaksi. Hänen Tukholman asunnossaan kävi monia mielenkiintoisia ihmisiä, muiden muassa maan tuleva pääministeri ja Nobelin rauhanpalkinnon saaja Hjalmar Branting. Tosin nuoren matemaatikon epätavallinen persoona herätti joissakin tuon ajan kuuluisuuksissa myös ärtymystä. Esimerkiksi kirjailija ja taiteilija August Strindberg puhui hänestä usein halveksivasti. Se ei kuitenkaan häirinnyt Sonjaa, joka kirjoitti ahkerasti arvosteluja ruotsalaisista kaunokirjallisuuden teoksista Severnyi vestnik -nimiseen venäläiseen lehteen ja arvosti suuresti hänen tuotantoaan. ”Strindbergin kertomuksia, varsinkin kansan elämää kuvaavia, olisi hyvä kääntää venäjäksi,” hän kirjoitti. Ulkoisesta hyvinvoinnistaan huolimatta Sonja Kowalevskaja ei ollut onnellinen Ruotsissa, vaan hänet valtasi aika ajoin nostalgia, tuo monille venäläisille emigranteille niin tyypillinen sairaus, jota yksinäisyyden tunne vielä pahensi.
    Ruotsissa ollessaan Sonja Kowalevskaja luennoi ja teki tieteellistä tutkimustyötä, mutta myös kirjoitti. Hän alkoi kirjoittaa yhdessä kirjailija Anne-Charlotte Lefflerin kanssa. Hänellä oli lähes fyysinen tarve panna paperille kaikki vuosien aikana kokemansa ja selvitellä omaa kohtaloaan. Edistykselliset venäläiset lukijat ja kriitikot suhtautuivat innostuneesti hänen romaaneihinsa Nigilistka (Nihilistinainen) ja Nigilist (Nihilisti), näytelmäänsä Borba za stšatje (Taistelu onnesta) ja muistelmiinsa Vospominanija detstva (Lapsuusmuistot). Kowalevskaja innostui kirjoittamisesta niin, että ei enää pystynyt tutkimaan hyrräteoriaa.   
    Sonja Kowalevskajalla oli paljon ystäviä, mutta elämänkumppania hänellä ei ollut. Kaikki muuttui kuitenkin yllättäen hänen tavattuaan Maksim Kovalevskin, tunnetun tiedemiehen ja oikeusoppineen, Moskovan yliopiston entisen professorin, joka oli erotettu virastaan. Hänen oli ollut pakko lähteä Venäjältä poliittisten mielipiteidensä vuoksi, siksi että ”hän suhtautuu kielteisesti Venäjän valtiojärjestykseen ja kritisoi Venäjän oikeuslaitoksen tilaa”. Kohtalo järjesti kuin tahallaan moisen yhteensattuman: Sonjan ensimmäinen avioliitto Vladimir Kovalevskin kanssa ei ollut todellinen ja hänen oli määrä tavata toinen mies, jolla oli sama sukunimi.
 
     
                                        Maksim Kovalevski
 
    Sonja kuvitteli mielessään ihanteellisen suhteen seuraavanlaiseksi: yhteinen kiinnostava työ plus rakkaus. Kahden etevän tiedemiehen ja värikkään persoonan keskinäinen sympatia kasvoikin rakkaudeksi. Mutta heidän suhteensa ei ollut helppo. Maksim Kovalevski kutsui Sonjaa ”feminismin ruumiillistumaksi”, mutta oikeassa elämässä hän tarvitsi vaimon, eikä ”matematiikan jumalatarta”.
    Sonja puolestaan pelkäsi menettävänsä kiinnostuksensa tieteeseen ja työhönsä, eikä suostunut olemaan vain vaimo, vaikkakin rakastettu ja hoivattu… He olivat lähellä neljääkymmentä, eikä kumpikaan pystynyt enää muuttamaan luonnettaan tai totuttua ajatustapaansa. Rakastavaisten suhde muuttui riidoiksi ja syytöksiksi, mutta he päättivät siitä huolimatta solmia avioliiton kesällä 1891. Vuoden 1890 lopussa Sonja Kowalevskaja matkusti sulhasensa luo tämän Nizzan lähellä sijaitsevalle huvilalle. Nuo päivät olivat ”Kovalevskien paratiisi” ja molemmat nauttivat onnesta, elämästä ja keskinäisestä läheisyydestä. Vuoden 1891 he ottivat vastaan juhlimalla yhdessä Genovassa. Mutta matkalla takaisin Tukholmaan Sonja vilustui ja sairaus – keuhkoputken tulehdus – vei hänet hautaan muutamassa päivässä. Sonja kuoli 41-vuotiaana kesken tieteellisen työnsä kukoistusta 10. helmikuuta 1891 asunnossaan Tukholman keskustassa, Sturegatan 56:ssa.
 
         
 
    Sonja Kowalevskaja ei halunnut kuolla – hänellähän oli tutkimustyö kesken. Lisäksi hän oli aivan hiljattain alkanut kirjoittaa filosofista romaania, jonka nimi oli symbolinen: Kun kuolemaa ei enää ole. Hänen kuolinvuoteensa vierellä olleiden mukaan Sonja Kowalevskajan viimeiset sanat olivat: ”liian paljon onnea…”