Kukkia Flora-armeijan
kenraalille
 
...opin tuntemaan muiden aikalaisteni kanssa Linnén,
arvostin hänen ajatusmaailmaansa ja toimintaansa.
Luotin häneen täysin.
 
Johann Wolfgang Goethe, saksalainen runoilija ja kirjailija, joka kirjoitti
myös monia luonnontieteellisiä teoksia, esimerkiksi Kasvien
metamorfoosin (1790).
 
 
Linnén kehittämä yksinkertaisuudessaan vielä nykyäänkin
ylivertainen kasvien valtakunnan järjestelmä oli
varmaan luokittelun viimeinen sana.
 
Venäläinen kasvitieteilijä
Kliment Timirjazev (1843–1920).

 

Ruotsalaisen luonnontieteilijän Carl von Linnén tuntevat nykyisin kasvitieteilijöiden lisäksi myös kaikki koululaiset, jotka ovat edes kerran avanneet biologian kirjansa. Linné sai jo eläessään huomattavan määrän arvonimiä. Aikalaiset kutsuivat häntä Kasvitieteen prinssiksi (Princeps botanicorum), Pohjolan Pliniukseksi ja jopa toiseksi Aatamiksi, joka keksi eläinmaailman nimet. Hän itse laati kerran pilaillen kasvimaailman upseeriston hierarkian aloittaen itsestään: ”Kenraali Carl Linné, Uppsalan yliopiston professori.” Hänen jälkeensä listalla oli saksalaisia, ranskalaisia, hollantilaisia ja englantilaisia tutkijoita, mutta he olivat arvoasteikolla alempana eli everstejä, majureita, luutnantteja ja vänrikkejä. Alimpana listalla oli Linnén vastustaja, ”vääpeli Segezbek, pietarilainen professori”.

           

    Carl Linnéllä oli kiistatta aihetta ylpeyteen, joten hänelle voi hyvin antaa anteeksi pienen heikkouden eli omien ansioidensa luettelemisen julkisesti. Saatuaan aatelisarvon vuonna 1757 hän muutti sukunimensä Linnaeus von Linnéksi, mutta korosti senkin jälkeen mielellään alhaista syntyperäänsä. Hänen isoisänsä oli talonpoika ja isänsä pappi. ”Suurmies voi olla kotoisin pienestä mökistä”, hän kirjoitti muistelmissaan. Linné piirsi itse sukunsa aatelisvaakunan luonnokseen kolme peltoa, joiden värit – musta, vihreä ja punainen – kuvasivat luonnon kolmea valtakuntaa ja niiden yläpuolella oleva kananmuna jatkuvasti uudistuvaa luontoa.

   

Ruotsissa suhtauduttiin vakavasti tunnetun maanmiehen syntymän 300-vuotisjuhlaan: juhlavuoden viralliset avajaiset pidettiin Linnén syntymäpäivänä 28.tammikuuta 2007 Veksjössä, missä hän kävi koulunsa. Hänestä julkaistiin kirjoja ja jopa sinfonia sekä dokumenttielokuva. Sen tekijöinä olivat luontokuvaaja Mattias Klum ja toimittaja Folke Rydén, jotka tekivät kolmen luonnontieteilijän kanssa tutkimusmatkan kaikkiin maanosiin. Matkalle osallistui myös 28-vuotias prinssi Carl Philip Bernadotte, jonka Uppsalan kasvitieteellisessä puutarhassa otettujen valokuvien näyttely oli osa juhlavuoden tapahtumia.
    Dokumentti pohjautuu Linnén ja hänen oppilaidensa tekemiin tutkimusmatkoihin, jotka olivat täynnä yllätyksiä ja tieteellisiä saavutuksia. Dokumentin tekijät halusivat saada katsojat kiinnostumaan luonnonsuojelusta ja miettimään omaa suhtautumistaan elävään luontoon ja tieteellisiin tutkimuksiin. Carl Linnén oppilaiden joukossa oli todellisia tieteen sankareita. Linné itse kutsui heitä apostoleiksi, koska uhrautuvainen suhtautuminen tutkimustyöhön, äärimmäistä kestävyyttä vaativat pitkät tutkimusmatkat ja niiden aikana usein sattuneet kohtalokkaat onnettomuudet muistuttivat aina välillä marttyyrien toimintaa. Linnén lempioppilas Per Löfling kuoli malariaan Venezuelassa ja Fredrik Hasselqvist menehtyi Izmirissä. Myös tanskalaisen retkikunnan mukana Arabimaihin matkustanut Peter Forskol kuoli malariaan ja Juhan Peter Falk teki itsemurhan palattuaan Kiinasta. Georg Steller ei päässyt takaisin Kamtšatkan niemimaalle tekemältään tutkimusmatkalta vaan kuoli paluumatkalla Tjumenissä kuumeeseen. Muitakin esimerkkejä on, koska hänen oppilaansa matkustivat kirjaimellisesti ympäri maailman, Afrikasta Etelänapamantereelle ja Siperiaan.
    Carl Linnén kokoelma kasvoi ja hänelle lähetettiin kaikkialta maailmasta tietoja tuntemattomista kasveista ja eläimistä. Hänen teoksestaan Systema naturae, 1735 (Luonnon järjestelmä), otettiin uusia painoksia, koska se laajeni jatkuvasti. Teos julkaistiin alunperin parikymmensivuisena, mutta vuosina 1766–1768 ilmestyneessä kahdennessatoista painoksessa oli 2300 sivua ja noin 15 000 mineraali-, kasvi- ja eläinlajia, jotka kaikki oli koottu ilman alkeellisintakaan tietokonetta! Niiden luokittelu oli tavattoman työläs tehtävä, koska 1700-luvun lopussa tunnettiin jo miljoona eri lajia. Tähän päivään mennessä on virallisesti luokiteltu noin 1 700 000 kasvi- ja eläinlajia, vaikka niitä on kaikkiaan 30–40 000 000, joten osaa niistä ei ehkä saada koskaan luokiteltua.
    Carl Linnén tutkimus pohjautui Aristoteleen jo ennen ajanlaskumme alkua tekemään eläinten luokitukseen, jossa oli 500 lajia. Hän tutki myös kasvien rakennetta. Taistelu evoluutioteorian ja maailman luomiskertomuksen välillä oli ollut koko ajan oli ollut käynnissä välillä voimistuen, välillä hiljentyen. Se kiihtyi 1500-luvulla etupäässä siksi, että tutkimusmatkojen ansiosta luonnosta saatiin uutta tietoa. Intiasta ja Amerikasta tuotiin Eurooppaan uusia kasveja kuten maissi, tupakka, kaneli, neilikka, peruna ja monet muut. Tutkimusmatkoille osallistuneet kasvi- ja eläintieteilijät kuvasivat aikaisemmin tuntemattomia lintuja, hyönteisiä ja nisäkkäitä. Voimakkaasti lisääntynyt anatomian, verenkiertojärjestelmän ja solujen rakenteen tutkimus pakotti systematisoimaan hankitut tiedot, sillä noihin aikoihin käytössä ollut luokitusjärjestelmä oli sekava ja epäjohdonmukainen. Siinä vaiheessa kyvykkääksi systematisoijaksi osoittautunut Carl Linné ryhmitteli toisiaan muistuttavat eläimet ja kasvit lajeiksi ja lajit luokiksi luoden näin pohjan hierarkkisen luokittelun periaatteelleen. Linné otti käyttöön myös lajien kaksiosaiset tieteelliset nimet, jotka ovat käytössä edelleenkin, vaikka järjestelmää on täydennetty tieteen kehityksen myötä.
    Linnéllä oli lähes sairaalloinen intohimo luoda luontoon järjestys, jota voisi kuvailla periaatteella divisio et denominatio (hajota ja hallitse). Sen mukaan hän yritti jakaa kaiken elävän omiin lokeroihinsa ja asettaa ne hyllyille tiukasti määritellyssä järjestyksessä. Hänen mielestään luonnon tärkein tehtävä oli kasvaa ja monipuolistua ja tukea elämää sen koko suurenmoisessa monipuolisuudessa. Viimeisinä vuosinaan hän kuitenkin tiesi jo, että valtava urakka jäisi häneltä kesken.
   Ruotsissa ja muissakin maissa oli Linnén juhlavuonna lukusia tapahtumia: näyttelyitä, konsertteja, musiikkifestivaaleja, tutustumiskäyntejä ja tieteellisiä konferensseja. Osa tapahtumista oli ankaran tieteellisiä, mutta olipa niiden joukossa sellaisiakin, joiden aiheena oli esimerkiksi Carl Linnétä ympäröivät naiset. Lisäksi hänen valtava kirjeenvaihtonsa, kuusituhatta kirjettä käännettiin englanniksi ja julkaistiin Internetissä. Myös meidän toimittajaryhmämme lähti Uppsalan yliopistokaupunkiin, sillä Linnén oppilaiden ja seuraajien joukossa oli myös venäläisiä tutkijoita, vaikka hän itse ei koskaan käynyt Venäjällä. Päätimme aloittaa retkemme Uppsalasta kymmenen kilometrin päässä sijaitsevasta Hammarbystä, josta Linné hankki vuonna 1758 maatilan.
    Oli aurinkoinen kesäkuun päivä, ja kapea asfalttitie kiemurteli kauniiden mäkien, kukkivien niittyjen, peltojen ja niitä rajaavien vihreiden lehtojen keskellä. Taivaalla oli yksinäinen lumivalkoinen pilvi, joka tuntui karanneen taidemaalausta hallitsijantöiden välissä harrastaneen Ruotsin prinssin Eugenin taulusta. Maiseman nähdessään ryhmämme jäsen Aleksandr huudahti haaveillen:
    – Jos olisin ollut Linné, olisin valinnut tämän hienon paikan!..

     

    Tie teki vielä viimeisen mutkan ja kävi ilmi, että Linné oli valinnut juuri sen: minuutin kuluttua me olimme parkkipaikalla. Tiedemiehen kotimuseon edessä meitä odotti matkailuneuvoja Maria Almqvist.

     

Kävimme idyllisessä, väreihin ja vihreyteen hukkuvassa maalaispihassa, pysähdyimme katsomaan laidunta, jossa laidunsi kaikessa rauhassa raudikko ja sirojalkainen nuori varsa. Kun edellinen ryhmä poistui museosta, me menimme sisään vanhaan taloon, jossa Linné vietti perheineen kaikki kesät kahdenkymmenen vuoden ajan.

     

Tilalla oli kaksikerroksinen päätalo ja kaksi erillistä siipirakennusta, sekä joukko talousrakennuksia. Länsisiivessä asuivat palvelijat ja tilan työntekijät, ja itäisessä siivessä oli leipomo, olutpanimo ja ruokavarastot. Talossa on edelleenkin auditorio, jossa Linné piti luentoja opiskelijoille, samoin hänen kirjansa ja herbaarionsa sekä äyriäis- ja kalakokoelmansa. Täällä järjestetään nykyäänkin luentoja, joita tulee kuuntelemaan biologian opiskelijoita monista maista.

     

    Museossa on esillä Linnén perheen henkilökohtaisia esineitä. Vitriineissä on esimerkiksi isännän hattu, jonka alla on syntynyt aikoinaan monta loistavaa ajatusta, sekä hänen liivinsä, naisten juhlapukuja ja kokoelma hienoja kenkiä, jotka olisivat varmaan monien nykyaikaisten muotivirtausta seuraavien mieleen. Seinillä on Linnén ystävän tekemiä piirroksia kukista ja kasveista. Makuuhuoneessa on leveän vuoteen yläpuolella maalauksia, jotka joku professorin Linnén oppilas on tuonut 1700-luvun puolivälissä idästä. Seinillä on myös perheenjäsenten muotokuvia ja kuvia perheen kotieläimistä, joita talossa näytti kuvien perusteella olleen lukuisia. Täällä asui esimerkiksi kaukaisista maista tuotuja ja Linnélle lahjoitettuja apinoita. Oppaamme mukaan perheen palvelija ei ollut niistä lainkaan innostunut ensinnäkään niiden villin käytöksen vuoksi mutta myös siksi, että niille piti säännöllisesti pukea lämpimät takit ja sukat, jotta nuo lämpöön tottuneet eläimet eivät olisi vilustuneet.
   Talon puutarhaan Linné istutti kasveja ja puita, joita hän tarvitsi omassa tutkimustyössään. Vaikka tutkijan kuolemasta on jo 230 vuotta, puutarhassa
on edelleen noin neljäkymmentä hänen istuttamaansa kasvia. Siellä on myös niin sanottu siperialainen puutarha, jossa kasvaa Venäjältä tuotuja kasveja. Keväällä 1748, toisin sanoen muutaman vuoden kuluttua vuosina 1741–43 käydyn Ruotsin ja Venäjän välisen sodan päättymisestä Linné sai venäläiseltä tehtailijalta Grigori Demidovilta kirjeen ja paketin, jossa oli herbaario ja kasvien siemeniä. Ruotsin Kuninkaallisen tiedeakatemian johtajana tuohon aikaan toiminut Linné luokitteli Demidovin pyynnöstä kasvit, antoi niille nimet ja lähetti ne takaisin Solikamskin kaupunkiin Uralille, jonne venäläinen kasvitieteilijä-entusiasti oli perustanut ennen näkemättömän kasvitieteellisen puutarhan. Siitä levisi Venäjälle muoti perustaa kasvihuoneita ja kasvattaa niissä eksoottisia kasveja. Demidov puolestaan lähetti Linnélle tämän oppilaalta Georg Stelleriltä Siperiaan jääneen kasviston, jonka tämä oli kerännyt viimeiseksi jääneellä matkallaan Kamtšatkalle.
    Carl Linné kirjoitti kollegalleen Erik Laksmanille Altaihin: ”…Siperialaiset kasvit kasvavat meidän puutarhoissamme paremmin kuin mitkään muut. Englantilaiset ja ranskalaiset muuttavat puutarhansa paratiisiksi Pohjois-Amerikasta tuotujen harvinaisten kasvien ja puiden avulla, mutta meillä ne selviävät erittäin harvoin. Siperialaiset kasvit sen sijaan saisivat meidän puutarhamme uuteen loistoon, ja te, hyvä herra, voitta koristaa isänmaamme ja tulla kuolemattomaksi, jos lähetätte minulle Siperiassa villinä kasvavien kasvien siemeniä… ”
    Kymmenen vuoden kuluttua Carl Linnén luo Upsalaan tuli kolme Demidovien seuraavan sukupolven edustajaa: Petr, Pavel ja Grigori, jotka professori johdatti kasvi- ja eläintieteen sekä mineralogian saloihin.
    Arkistossa on säilynyt Grigori Demidovin ja hänen poikansa Pavelin monivuotinen saksankielinen kirjeenvaihto Carl Linnén kanssa. Kirjeet on käännetty venäjäksi ja ne julkaistaan juhlavuoden kunniaksi.
    Kirjeenvaihto kasvitieteilijän, lääkärin ja Pietarin tiedeakatemian jäsenen Johann Ammanin, Venäjän akatemian sihteerin Gerhard Myllerin ja Flora Sibiri (Siperian Floora) -teoksen tekijän, akateemikko Johann Georgi Gmelinin kanssa aloitti Carl Linnén ja venäläisten tiedemiesten monivuotisen yhteistyön. Gmelinin mielestä Siperian kasvisto piti luokitella Linnén järjestelmän pohjalta.
    Carl Linné kävi kirjeenvaihtoa myös Kamtšatkan niemimaata tutkineen akateemikon Stepan Krašeninnikovin kanssa. Hän oli mukana venäläisten tiedemiesten ryhmässä, jonka suosituksesta Carl Linné valittiin Venäjän akatemian kunniajäseneksi vuonna 1754.
    Linnén oppilas ja luottomies Venäjällä ja yksi hänen ”apostoleistaan” Juhan Peter Falk asui vuosina 1763–1774 Pietarissa ja toimi Apteekkisaaren Lääketieteellisen puutarhan johtajana. Hän lähetti sieltä Linnélle suuren määrän eläimiä, kasveja, siemeniä ja mineraaleja. Moskovan yliopistossa on vielä nykyäänkin 63 venäläisten tutkijoiden keräämää kasvia Carl Linnén henkilökohtaisesta herbaariosta.
     Carl Linnén väitetään kirjoittaneen mielenkiintoisen ja kaikille hyödyllisen tutkielman venäläisestä vodkasta Vodka filosofin, lääkärin ja tavallisen kansan käsissä. Hänen väitetään kiinnostuneen aiheesta sen jälkeen, kun hän oli maistanut keisarinna Katariina Suuren lähettämää vodkaa. Oppaamme etsi tutkielmaa Uppsalan museossa säilytettävien Carl Linnén töiden joukosta, mutta ei löytänyt sitä. Maria Almqvist puolestaan totesi vain, että Linné itse joi erittäin vähän, vaikka osallistui Hammarbyssä asuessaan oluen valmistamiseen ja ajoittain myös nautti sitä.
    Carl Linné oli kasvitieteilijä jumalan armosta, mutta joutui kaikkien suurten tiedemiesten tai luovaa työtä tekevien lailla työskentelemään ankarasti saavuttaakseen päämääränsä. Hänellä oli tapana työskennellä öisin uupumukseen saakka, levätä 15–20 minuuttia ja nousta sen jälkeen taas työpöytänsä ääreen. Jo Lundissa hänen kortteerinsa emäntä valitti hänen tavastaan työskennellä öisin kynttilän valossa, koska pelkäsi sen aiheuttavan ennemmin tai myöhemmin tulipalon. Tulipalot kun olivat tuohon aikaan yleisiä ja niissä tuhoutui maalaistalojen lisäksi myös kuninkaanlinnoja. Melkein koko Upsalan kaupunki tuhoutui esimerkiksi vuoden 1702 palossa, mutta harvojen siltä säästyneiden rakennusten joukossa oli nykyinen Linnén museo. Myöhemmin Linné pelkäsi itsekin mittaamattoman arvokkaiden kokoelmiensa, kirjojensa ja herbaarioidensa vuoksi ja rakennutti niille erillisen rakennuksen maatilalleen. Hän sijoitti sen kauaksi muista rakennuksista ja nimitti luonnonhistorian museoksi.

      

Me nautimme ystävällisen oppaamme Maria Almqvistin valmistaman piknikin luonnon helmassa, kukkivien omenapuiden alla. Ne eivät olleet enää samoja, jotka kasvoivat Linnén aikana, mutta hänen istuttamastaan tammesta, joka oli joitakin vuosia sitten pakko kaataa vanhuuden vuoksi, on tehty hienoja kirjanmerkkejä. Niitä voi ostaa paikallisesta matkamuistomyymälästä muistoksi suuresta tiedemiehestä. Siellä myydään myös hänen kehittämistään teelaaduista tehtyjä teepaketteja. Neuvoteltuamme hetken ostimme Irinan kanssa rohkeasti seljaja vadelmateetä, emmekä erehtyneet, kuten myöhemmin kävi ilmi. Kaupan hyllyillä on myös Linnén tutkielmia ja hänen elämänkertansa, joka julkaistiin juhlavuoden kunniaksi monilla eri kielillä. Talon ja puutarhan ylläpidosta vastaa nykyisin Uppsalan yliopisto. Tänne kaikkialta Ruotsista saapuvat perheet pienine lapsineen voivat ihailla kaunista luontoa ja muistella tiedemiestä ja tutkimusmatkailijaa, joka teki heille tunnetuksi ennen kaikkea heidän oman maansa.

     

Carl Linné kiersi jalkaisin koko Lapin, teki tutkimusmatkan Taalainmaalle, Öölannin ja Gotlannin saarille sekä Ruotsin eteläisimpään maakuntaan Skåneen. Hänen mukaansa tempaavat matkakertomukset ovat poikkeuksellisen konkreettisia. Niistä huomaa tekijän oppineisuuden ja uteliaisuuden. Hänen maanmiehensä lukevat vielä nykyäänkin mielellään näitä matkakertomuksia ja ottavat ne mielellään mukaansa lähtiessään matkalle.
    ”Päinvastoin kuin tanskalaista, ruotsalaista eivät kiinnosta ihmiset vaan luonto”, kirjoitti Gustav Sundberg tästä ilmiöstä vuonna 1911. Ehkä Linnén matkakertomukset kuvastavat täysin erityislaatuista, ruotsalaista suhtautumista luontoon ja ovat siksi niin lähellä heidän sydäntään...

     

    Hammarbystä me lähdimme tutustumaan Uppsalan yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan, joka sijaitsee aivan Upsalan kuninkaanlinnan vieressä. Kuningas Kustaa III lahjoitti sen yliopistolle vuonna 1787, kun Carl Linnén monien vuosien ajan johtamaa vanhaa kasvitieteellistä puutarhaa piti laajentaa.
    Vuonna 1744 rakennettu barokkityylinen puutarha sopi suurine pionikimppuineen ja ruusupensaineen erinomaisesti kuninkaallisiin kävelyretkiin. Nykyisin puutarhassa on yli 9 000 erilaista kukkaa ja kasvia, ja kokoelmat kasvavat jatkuvasti.

     

    Kasvitieteellisen puutarhan vanhaan osaan rakennettiin vuonna 1807 Carl Linnén syntymän satavuotispäivän kunniaksi Linneanum, valtava rakennus, jossa on kasvihuoneita ja suuria saleja. Sen seinillä oli yllättäen suuria kuvia eläimistä, linnuista, kaloista ja hyönteisistä. Ne olivat niin vaikuttavia ja aidon näköisiä, että emme voineet vastustaa kiusausta vaan otimme toisistamme valokuvia tuon erikoisen näyttelyn edessä. Onneksi Linnén aikana ei ollut näin suuria eläviä olentoja, sillä niiden luokittelu olisi voinut koitua tiedemiehen kohtaloksi…

    Kasvitieteellistä puutarhaa käytetään tutkimus- ja opetuskäyttöön, mutta sen lisäksi siellä vierailee paljon paikallisia asukkaita ja turisteja, jotka käyvät ihailemassa runsaslukuisten kasvien väriloistoa ja tuoksuja ja saavat samalla johdannon ”kasviterapiaan”.

      

    Kasvitieteellisen puutarhan lammikossa oli kirkkaanvärisiä japanilaisia kaloja, jotka uiskentelivat vikkelinä laumoina romanttisten lumpeiden ja merililjojen keskellä ja lammikon ympärillä seisovien vanhojen lehmusten suuret kukinnot täyttivät ilman vienolla tuoksulla. 
    Maria Almqvist kertoi meille, että Carl Linnén alkuperäinen sukunimi Linneaus tulee ruotsin sanasta lind, joka merkitsee lehmusta.
    Uppsalassa on myös Linnén kotimuseo talossa, jossa hän työskenteli ja asui perheineen 35 vuotta. 1690-luvulla rakennettu kaksikerroksinen talo toimi monien vuosien ajan myös lääke- ja luonnontieteiden tutkimuskeskuksena. Asuinhuoneet olivat ensimmäisessä kerroksessa, mutta toinen kerros oli tarkoitettu tieteelliseen työhön. Kolmessa huoneessa säilytettiin Linnén kokoelmia ja kirjastoa. Niistä on museossa nykyisin vain pieni osa, sillä Linnén vaimo myi miehensä kuoleman jälkeen suurimman osan kokoelmista Englantiin. Museossa on esillä tiedemiehen henkilökohtaisia esineitä, hänen kirjojaan ja taulujaan sekä valtion myöntämä tunnustus, Pohjantähti-mitali. Museon toiminnasta vastaa Ruotsin Linné-seura.

     

    Carl Linné alkoi menestyä nopeasti. Hänen lahjakkuutensa, suhteensa tieteen maailmassa ja energiansa johtivat tuloksiin. Hän oli maailmankuulu ja hänellä oli taitoa houkutella puoleensa lahjakkaita oppilaita. Sen lisäksi hänellä oli tärkeä taito löytää rahoittajat projekteilleen, kuten nykyisin sanottaisiin. Kun Linné elämänsä loppupuolella teki yhteenvetoa eletyistä vuosistaan, hän kirjoitti teoksen Nemesis divina (Jumalallinen kosto) ehkä opiksi pojalleen, jonka hän ei jostain syystä uskonut jatkavan elämäntyötään. Siinä hän kuvasi ihmisluonteen pimeitä puolia ja vihamiestensä ja kateellisten kollegoidensa tekemiä loukkauksia, joiden kohteeksi hänen itsensä lisäksi joutuivat myös hänen perheensä. Vuosikausia kestäneen ankara työnteon seurauksena häntä alkoi elämän loppupuolella kiusata usein toistuvat päänsäryt. Museon yhdessä muotokuvassa Linnéllä on päässään tummanpunainen samettihattu, joka muistuttaa kardinaalien hattua. Väitetään, että se auttoi häntä kestämään migreenikohtaukset.
    Vuonna 1774 Linné sai ensimmäisen aivohalvauksen ja kahden vuoden kuluttua toisen. Aikoinaan niin loistava muisti alkoi heikentyä ja hän ihasteli omia tutkielmiaan muistamatta, että oli kirjoittanut ne itse. Hän kuoli kotonaan Uppsalassa tammikuussa 1778. Hän oli kirjoittanut jo maaliskuussa 1776 vaimolleen kirjeen, jonka otsikkona oli ”Ääni haudan takaa sille, joka oli minun rakas vaimoni”. Siinä hän pyysi vaimoaan huolehtimaan kokoelmistaan. Ja lisäsi katkerasti: ”Pojallani ei ole oikeutta hallita niitä, koska hän ei ole koskaan auttanut minua eikä pidä kasvitieteestä.” Linnén kuoleman jälkeen perhe joutui riitaan perinnöstä, ja kokoelmat päätyivät kaikesta huolimatta Carl Linné nuoremmalle, joka johti Uppsalassa kasvitieteen oppituolia. Hän kieltäytyi myymästä kokoelmaa ulkomaalaisille keräilijöille ja teki kaikkensa sen säilyttämiseksi. Mutta hänkin kuoli vähän ajan kuluttua yllättäen ja perhe joutui taas miettimään kokoelmien myyntiä. Arvokkaille kokoelmille oli ilmestynyt viidessä vuodessa entistä enemmän halukkaita ostajia, joista yksi oli Venäjän keisarinna Katariina Suuri.
   Ensimmäisenä ”oikeaan paikkaan oikeaan aikaan” osui 24-vuotias englantilainen luonnontieteilijä John Smith. Hän tarjosi leskelle kokoelmista tuhat guineaa. Ruotsin tiedeyhteisö vastusti myyntiä, mutta ainoa ihminen, joka olisi voinut vaikuttaa tapahtumien kulkuun eli Kustaa III oli poissa maasta, joten ostaja ja suuren tiedemiehen testamentin toimeenpanijat löivät kättä päälle, ja Linnén kirjasto lähti yhdessä kokoelmien kanssa kohti Englantia.
    Kun kokoelma pääsi perille, paikalliset tiedemiehet olivat innoissaan. Siinä oli 19 000 sivun kasvisto, 3200 hyönteistä, yli 1500 simpukkaa, yli 700 erilaista korallia ja 2500 mineraalinäytettä. Kirjastossa oli 2500 kirjaa, yli 3000 Linnén omakätisesti kirjoittamaa kirjettä, hänen poikansa ja monien muiden luonnontieteilijöiden tutkielmia. Viiden vuoden kuluttua eli vuonna 1788 John Smith perusti Lontoon Linné-seuran ja oli sen ensimmäinen puheenjohtaja.
    Carl Linnén kokoelmat ovat edelleen seuran tiloissa Piccadillylla Lontoon keskustassa. Kuluneiden kahdensadan vuoden aikana kokoelmat ovat täydentyneet huomattavasti, mutta tärkeintä on varmaan se, että ne ovat kaikkien tutkijoiden saatavilla.

Kuningas Kustaa III sanoi parlamentissa pitämässään muistopuheessa, että Linné ”nosti kotimaansa kunnian korkealle, mutta kuuluu koko maailmalle”.

      

Linné on haudattu Uppsalan tuomiokirkkoon kuninkaiden ja arkkipiispojen viereen. Kun me kävimme siellä, hänen hautakivensä päällä oli kauniita kimppuja niistä samoista kukista, joilla hän aikoinaan ansaitsi Flora-armeijan kenraalin arvonimen.