Marie-Antoinetten
uskollinen ritari
 
 
Olen päättänyt, etten sido itseäni koskaan
avioliiton sitein, ne olisivat luonnonvastaisia…
Sitä ainoaa naista, jolle haluaisin
kuulua ja joka rakastaa minua, en voi
saada omakseni. Näin ollen en aio kuulua
kenellekään.
 
 
Ruotsalaisen diplomaatin, sotapäällikön ja
valtiomiehen Axel von Fersenin (175–1810)
päiväkirjasta
 
 
Me kuljimme taidearvostelija Jessika Krekulan kanssa pitkää ja varjoisaa puistokujaa kohti Steningen linnaa, jonka häikäisevän keltaiset seinät ja lumivalkoiset päätykolmiot siinsivät edessämme. Kolmesataavuotiset valtavat puut olivat kuin veistoksia ja huolellisesti hoidetut nurmikot näyttivät vihreältä matolta. Täällä on vieraillut monien merkittävien hallitsija- ja aatelissukujen edustajia, mutta sen vakituisia asukkaita ovat olleet Gyllenstiernan ja von Fersenin suvut.
     
                                                                                                                                                                                             Irina Dergacheva ja Alexandre Erchov
    Kun Carl Gyllenstierna sai kartanon perinnöksi äidiltään vuonna 1667, hän päätti rakentaa sinne uuden linnan. Kolmikymmenvuotinen sota oli päättynyt hiljattain ja Ruotsi oli noussut sen ansiosta suurvallaksi. Maan yläluokka alkoi rakennuttaa itselleen toinen toistaan hienompia linnoja. Myös Steningen linnan rakentaminen alkoi leskikuningatar Hedvig Eleonoran tuella ja sen suunnitteli hovin arkkitehti Nicodemus Tessin nuorempi. Siihen rakennettiin kaksi siipeä, joihin Hedvig Eleonora ja Carl Gyllenstierna majoittuivat vieraillessaan Steningessä.
    Kun Steningen linna valmistui vuonna 1705, Carl Gyllenstierna järjesti sen kunniaksi kolme päivää kestävät juhlat Ruotsin vallasväelle. Siro linna herätti ihastusta muotojensa harmonialla ja sitä sanottiin arkkitehdin mestariteokseksi.
 
                 
 
    Linna edusti italiasta renessanssia, mutta siinä on vaikutteita Ranskan kuninkaan Ludvig XIV:n tyylistä. Keskimmäisen päätykolmion kruunaa kultainen tähti, joka on monista varhaisista sivilisaatioista tuttu symboli ja merkitsee yksinkertaisimmin tulkittuna tavoitteen saavuttamista. Myös sukunimi Gyllenstierna merkitsee kultaista tähteä. Linnan alasalin seinältä meitä katsoo ylimys, joka oli kohtalon suosikki ja elämästä nautiskelija. Hänen pyöreät rusoposkensa säteilevät hyvinvointia ja tyytyväisyyttä ja täyteläiset aistilliset huulensa hymyilevät vienosti. Hänen väitetään olleen leskikuningattaren rakastaja ja käyttäneen monin tavoin hyväkseen tämän avokätisyyttä, myös urallaan etenemiseen. Gyllenstierna toimi eri viroissa kuningattaren hovissa, muun muassa kenraalikuvernöörinä. Vuosina 1719–1723 eli juuri ennen kuolemaansa hän toimi Helsingin yliopiston kanslerina.
 
    
   
   Kuningatar Hedvig Eleonora rahoitti Steningen linnan rakentamisen ja määräsi hovin taiteilijan David Klocker Ehrenstralin koristelemaan sen. Ensimmäisen kerroksen freskoin, marmoripatsain ja muotokuvin koristellusta aulasta pääsee paraatisaliin, jonka seinät ja huonekalujen pehmusteet
on päällystetty kullatulla nahalla. Jessika esitteli meille kuningattaren purppuranpunaisen makuuhuoneen, josta johti salakäytävä kuningattaren siipeen. Kuningatar jäi leskeksi oltuaan kuusi vuotta naimisissa eikä mennyt uudelleen naimisiin vaan toimi nuoren poikansa, kruununprinssi Kaarle XI:n sijaishallitsijana. Myöhemmin, kun valtaistuimelle nousi hänen uppiniskainen pojanpoikansa Kaarle XII, synnynnäinen sotilas ja Venäjän tsaarin Pietari Suuren ikuinen kilpailija, isoäidillä oli huolia enemmän kuin tarpeeksi…
 
             
 
    Kuningattaren suosikki Carl Gyllenstierna meni sen sijaan naimisiin 57-vuotiaana varakkaan Anna Maria Soopin kanssa ja antoi hänelle häälahjaksi vasta valmistuneen ylellisen linnan. Sen yläkerroksessa sijaitsevat ovaali-, gobeliinija kultainen sali sekä galleria on koristeltu runsain kipsikoristein, freskoin ja kultauksin. Gallerian päässä, Mälaren-järvelle avautuvan ikkunan vieressä on  vitriinikaappi, jossa säilytetään posliiniastiastoa. Se oli Jessican mukaan Marie-Antoinetten lahja kreivi Axel von Fersenille.
 
            
 
    Von Fersenin suku osti Steningen linnan vuonna 1735. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua siitä syntyi Axel von Fersen, josta tuli kuuluisa sotapäällikkö, diplomaatti ja poliitikko. Historiaan hänen nimensä jäi kuitenkin ennen kaikkea Ranskan kevytmielisen kuningattaren Marie-Antoinetten uskollisena ritarina.
    
             
                                                    Kreivi Hans Axel von Fersen                                                     
 
     
          Kotimaassaan hyvän koulutuksen saanut Axel von Fersen matkusti vuonna 1744 Eurooppaan viimeistelläkseen opintonsa ja tutustui sattumalta pariisilaisissa tanssiaisissa viehättävään kruununprinsessaan, Ranskan tulevan kuninkaan Ludvig XVI:n vaimoon.
               
 
           
              Ranskan kuningatar  Marie-Antoinette, muotokuva,  Joseph Ducreux  (1769)  
 
     Viehättävä neito, jolla oli posliininuken kasvot, huoleton ilme taivaansinisissä silmissään, jalorotuinen kyömynenä (perintöä itävaltalaiselta hallitsijasuvulta) ja tuhkanvaaleat hiukset, ei jättänyt ketään kylmäksi. Ankaran äitinsä, Itävallan kuningattaren Maria Teresian kirjeistä ja opetuksista piittaamatta tytär huvitteli Ranskassa aina kun siihen oli mahdollisuus ja tuhlasi kuningasperheen varoja ylellisiin asuihin.
    Ruotsalaisen kreivin ja Marie-Antoinetten kaksikymmenvuotisesta romanttisesta rakkaudesta on säilynyt monia muistelmia ja Axel von Fersenin omia päiväkirjoja. Siitä on kirjoitettu myös kirjoja ja jopa tehty elokuvia. Välttääkseen houkutuksen Axel lähti taistelemaan Pohjois-Amerikan itsenäisyyden puolesta, mutta palasi aina uudelleen Pariisiin, missä hänet otti vilpittömän iloisesti vastaan nyt jo kruununprinsessasta valtaistuimelle noussut Ranskan kuningatar. Kun edellinen kuningas oli yllättäen kuollut, kruunun peri Marie-Antoinetten puoliso, nahjusmainen köntys, joka aikalaisten mukaan sai minkä tahansa kellon koneiston toimimaan, mutta jolla ei ollut minkäänlaisia edellytyksiä hallita Ranskan kaltaista valtavaa maata. Itävaltalaisen syntyperänsä vuoksi kansansa vihaama kuningatar jumaloi muodikkaita asuja, jalokiviä ja ylellisiä koruja, ja teräväkieliset ranskalaiset antoivat hänelle lisänimen Madame Kassavaje. Hänen käytöksensä herätti vilkasta keskustelua ja arvostelua, mutta Marie-Antoinette siitä vähät välitti! Monet ranskalaiset upseerit osallistuivat Pohjois-Amerikan vapaussotaan ja toivat mukanaan ajatuksen kansan suvereniteetista palatessaan kotimaahansa sodan päätyttyä. Siitä eteenpäin tapahtumat kehittyivät samalla tavalla kuin Venäjällä hieman myöhemmin. Marie-Antoinette sekaantui entistä enemmän politiikkaan, kieltäytyi hyväksymästä demokraattisia uudistuksia ja toivoi saavansa naapurivaltioilta apua vallankumouksen tukahduttamiseksi. Kansa köyhtyi, mutta hovi vietti niin tuhlaavaista elämää, että pankit eivät lopulta enää suostuneet myöntämään valtiolle uusia lainoja.
    Venäläinen ruhtinatar Natalja Golitsyna tapasi tuolloin jo kolmekymmenvuotiaan Marie-Antoinetten vuonna 1786 ja ihastui kilttiin ja iloiseen kuningattaren. Silminnäkijät ja historiantutkijat ovat kuitenkin todenneet, että heitä yhdisti ennen kaikkea intohimo korttipeleihin. Juuri ruhtinatar Golitsyna oli Puškinin Patarouvan esikuva, juuri hän hävisi kaiken ja sai eräältä kreiviltä salaperäisen neuvon kolmesta kortista, joilla voittaisi varmasti. Ruhtinatar oli Pariisissa koko Ranskan vallankumouksen ajan eikä ymmärtänyt sitä lainkaan. ”Tuntui siltä, että kadut ovat täynnä hullujenhuoneelta karanneita ihmisiä”, hän kirjoitti päiväkirjaansa. ”Lähtiessäni Pariisista tunsin sanoinkuvaamatonta surua…” Häntä suututti erityisesti se, että uskollisiksi alamaisiksi luullut käänsivät selkänsä kuningasperheelle ja jättivät sen oman onnensa nojaan heti kun tapahtumat muuttuivat verisiksi.
    Monet, mutta eivät kaikki. Ruotsalainen kreivi Axel von Fersen yritti uhrautuvasti pelastaa Ludvig XVI:n ja hänen puolisonsa Marie-Antoinetten vihaisen kansan kynsistä. Kuningasperhe oli jo kahden lapsensa kanssa Tuileriesin linnassa, ja ruotsalainen diplomaatti valmisteli heidän pakoaan. Jos kevytmielinen Marie-Antoinette olisi totellut ystäväänsä ja neuvonantajaansa, koko kuningasperhe olisi lähtenyt vankilastaan nopeilla ja kevyillä rattailla. Mutta ei, hän alkoi valmistautua pakoon yhtä perusteellisesti kuin mihin tahansa kuninkaalliseen matkaan: tilasi matkapukuja ja vaati että pakoa varten on laitettava valmiiksi raskaat ja koristeelliset vaunut. Uskollisena ritarina Axel von Fersen täytti kuningattaren kaikki toiveet. Rahat kuningasperheen pakoa varten antoi venäläinen paronitar von Korf, joka antoi Marie-Antoinettelle myös passinsa ja hankki itselleen uuden ilmoitettuaan entisen kadonneen. Valmistautumiseen kului paljon aikaa, mutta 20. kesäkuuta 1791 ”venäläinen paronitar” lopulta asettui vaunuihin lakeijansa, lastensa ja näiden hoitajan sekä heitä seuraavan hovineidin kanssa.
   Von Fersen liittyi seurueeseen sen päästyä pois Pariisista. Pakomatkan piti päättyä Venäjälle. Kuten eräs tuota aikaa tutkinut historioitsija totesi, matkustaminen kuuden hevosen vetämissä ylellisissä vaunuissa vallankumouksen ajan Ranskan kyläteillä oli sama kuin tulisi nykyisin johonkin syrjäkylään hienolla Rolls Roycella. Ei ole tietoa, tunnistivatko ranskalaiset kuninkaan kolikoissa olevan kuvan perusteella vai Marie-Antoinetten tämän ylellisistä vaatteista ja kalliista turkiksista, mutta joka tapauksessa pakolaiset otettiin kiinni ja vietiin takaisin Pariisiin.
    Kuningas mestattiin vuoden kuluttua ja pian hänen jälkeensä Marie-Antoinette, joka pysyi rohkeana viimeiseen saakka. Heidän poikansa kuoli vankeudessa, ja ainoastaan yli kolme vuotta vankityrmässä viettänyt tytär selvisi hengissä. Ranskan kanssa sotaa käyvä Itävalta sai palautettua nuoren prinsessan äitinsä kotimaahan. Vuonna 1799 solmitun avioliiton myötä hänestä tuli Angoulêmen herttuatar. Hän muutti Euroopassa maasta toiseen kunnes asettui lopullisesti asumaan Itävaltaan ja asui elämänsä loppuun saakka pienessä linnassa lähellä Wieniä.
    Kuninkaallisten vankien vapauttamista vielä kaksi kertaa turhaan yrittänyt kreivi Alex von Fersen ei mennyt naimisiin senaattori-isänsä toiveesta huolimatta. Hän ei antanut itselleen koskaan anteeksi kuningasperheen ensimmäisen pakoyrityksen epäonnistumista ja katui katkerasti sitä, että ei antanut henkeään tuona päivänä, 20. heinäkuuta pelastaakseen rakastettunsa. Axel von Fersen oli kuningas Kustaa III:n suosikki. Kun kuningas oli saanut surmansa naamiaisissa, von Fersen siirtyi hänen poikansa, Ruotsin seuraavan kuninkaan Kustaa IV:n palvelukseen toimien muun muassa Uppsalan yliopiston kanslerina ja kuningaskunnan marsalkkana. Hän joutui todistamaan toisenkin hallitsijan kukistumisen: kun Ruotsi hävisi viimeisen sotansa Venäjää vastaan, Kustaa IV syöstiin vallasta vuonna 1809 ja karkotettiin Sveitsiin. Kruununprinssi Kristian Augustin piti nousta hänen seuraajakseen, mutta hän kuoli yllättäen vuonna 1810. Axel von Ferseniä ja hänen sisartaan, kreivitär Sofia Piperiä syytettiin julkisesti siitä, että he olivat myrkyttäneet kruununprinssin anastaakseen vallan itselleen.
    Ystävät neuvoivat von Ferseniä pysymään poissa hautajaisista, mutta hän ei totellut neuvoa, minkä seurauksena hurjistunut väkijoukko pahoinpiteli hänet kuoliaaksi. Se tapahtui 20. heinäkuuta, von Fersenille kohtalokkaana päivänä…

    

   Steningen linnaa ympäröivän puiston läpi kulkevan puistokujan varrella on kreivi Axel von Fersenin muistoksi vuonna 1813 pystytetty patsas. Puistokuja johtaa kohti matalaa harmaata kivirakennusta, jonka sisäänkäynnin yläpuolella on vuosiluku 1873.

    
      Jessika Krekula (kuvassa oikealla) ja Natalia Erchova
 
    Tämä Steningen linnan toinen osa toimii nykyisin kulttuurikeskuksena, jossa on suuri näyttelysali, kynttilä- ja lasitehdas, matkamuistomyymälöitä ja kahvila. Lasinpuhaltajat jatkavat tilan ensimmäisen omistajan Carl Gyllenstiernan aikana syntyneitä perinteitä. Vuoden 1705 ikimuistoisessa juhlassa pöytiä koristivat ohuet viini- ja juomalasit sekä maljakot, jotka oli koristeltu Gyllenstiernan suvun vaakunalla ja tähdillä. Niitä myydään edelleen kulttuurikeskuksen kaupassa uudempien tuotteiden rinnalla.
    Toinen oppaamme Camilla Andersson ehdotti, että kokeilisimme maljakon puhaltamista. Me päätimme Irinan kanssa yksimielisesti, että annamme tilaisuuden kollegallamme Aleksandrille. Hymyilevän, vaaleatukkaisen ja kuuman uunin äärellä punehtuneen mestarin avulla Aleksandr kastoi pitkän putken pään kahteen eriväriseen sulaan lasiin ja alkoi sen jälkeen puhaltaa voimakkaasti putken toiseen päähän ja kiertää sitä samalla huolellisesti yrittäen saada lasin muuttumaan maljakoksi. Me muut kuvasimme ahkerasti ja kannustimme häntä omasta mielestämme tarpeellisilla neuvoilla ja huudahduksilla. Työ tuli lopulta valmiiksi ja lasinpuhaltajamestari leikkasi maljakon varovasti irti putkesta. Ensimmäinen kokeilu osoittautui varsin kelvolliseksi uuden ajan design-esineeksi!
 
        
                                                                      Steninge Glasshytta                                          Alexandren tekemä maljakko
 
    Kulttuurikeskuksen viereen oli pystytetty valtava purjekankainen teltta, jossa myytiin kukantaimia ja pensaiden ja puiden pistokkaita. Se oli perinteinen kesätori. Juhannuksena Steningessä järjestetään teatteriesityksiä. Marraskuussa siellä on
puolestaan hienot joulumarkkinat, jonne tulee paljon kävijöitä läheisistä pikkukaupungeista ja Uppsalasta ja Tukholmasta.