Skoklosterin linnan
aarteet

Non est mortale, quod opto1

Wrangelin perheen vaakunaan painettu tunnuslause

1 ”Se, minkä valitsen, jää kuolemattomaksi.”
Ovidius, Muodonmuutoksia

 

Ennen kuin lähdimme tutustumaan Ruotsin historialliseen ja kulttuuriperintöön, meillä ei ollut mitään tietoa siitä, että siellä on säilynyt satoja linnoja ja palatseja, jotka ovat yhtä ainutlaatuisia kuin tunnetuimmat eurooppalaisen arkkitehtuurin taidonnäytteet. Pelkästään 150 kilometriä pitkän, idästä länteen eli Tukholmasta Strömsholmiin ulottuvan Mälaren-järven rannalla ja sen kauniissa saaristossa, maalauksellisten metsien ja monisatavuotisten puistojen keskellä on lähes neljäkymmentä linnaa. Ne kertovat koko olemuksellaan niistä ajoista, jolloin Ruotsi oli suurvalta. Osa niistä on kuninkaallisen perheen hallinnassa, osa taas yksityisessä omistuksessa, mutta nekin avaavat kesäisin Ovensa historiasta kiinnostuneille. Loput ovat kansallisomaisuutta ja toimivat museona.Linnojen ja vanhojen kartanoiden joukossa on paljon niitäkin, jotka onnistuvat yhdistämään menneisyytensä nykyaikaiseen liiketoimintaan ja toimivat hotellina lukuisille matkailijoille.
 
    
   
      Seitsemänkymmenen kilometrin päässä Tukholmasta sijaitseva Skoklosterin linna on myös näkyvä muistutus Ruotsin kukoistuksesta ja suuruudesta 1600-luvulla. Se on kuninkaanlinnoja lukuun ottamatta suurin yksityinen linna, mikä on koskaan rakennettu Ruotsiin. Mälaren-järven rannalla, vihreiden niittyjen ja valtavien puiden keskellä jylhänä seisova valkoinen Skokloster on kuin kangastus. Massiivinen mutta samaan aikaan ikään kuin ilmaan sulautuva nelikerroksinen linna, jossa on neljä kahdeksankulmaista kapeaa tornia ja kaiken peittona musta katto, on rakennettu puhtaaseen barokkityyliin. Myös linnaa ympäröivä puisto on samaa tyyliä. Skoklosterin linna on kuuluisa ainutlaatuisesta, yli 50 000 teosta käsittävästä kokoelmastaan, johon kuuluu taideteoksia, aseita, huonekaluja, gobeliineja, veistoksia, eksoottisia harvinaisuuksia ja vanha kirjasto.
   
        
 
 
    Me ihastelimme yhdessä oppaamme, linnan valtavan kokoelman ja kirjaston kuraattorin Elisabeth Westin Bergin kanssa taivaaseen nousevia linnan muureja, lukemattomia kapeita ikkunoita ja niiden ympärille huolellisesti muurattuja kaarikehyksiä.
   
           
 
     Ylhäisessä yksinäisyydessä seisova Skoklosterin linna oli hiljainen ja tyhjä. Se on avoinna joka päivä toukokuusta elokuun loppuun, mutta aikaisin keväällä ja syksyllä sinne järjestetään tutustumiskäyntejä vain viikonloppuisin. Me menimme eteiseen ja tervehdimme meidät iloisesti vastaanottanutta vartijaa. Hän oli laittanut meille kahvit ja herkulliset ruotsalaiset kanelipullat valmiiksi, joten pakollisten kohteliaisuuksien jälkeen me tyhjensimme vikkelästi kuppimme ja kiiruhdimme Elisabethin kanssa tutustumaan linnan loputtomiin saleihin ja käytäviin. Skoklosterin linnan rakennustyöt kestivät viisitoista vuotta ja niitä johtivat vuosina 1653–1668 arkkitehdit Nicodemus Tessin vanhempi ja Caspar Vogel.
 
             
 
    Linnan ensimmäinen omistaja sotamarsalkka Carl Gustaf Wrangel oli aikansa vaikutusvaltaisimpia miehiä. Tanskalaisperäisen Wrangelin paronisuvun juuret ulottuvat hyvin pitkälle menneisyyteen, ja sen edustajia muutti jo 1100-luvulla Liivinmaalle. 1500-luvulla suku hajosi kahteenkymmeneen itsenäiseen haaraan. Wrangelin paronien suku kirjattiin vuonna 1764 Estlandin nimikirjaan ja hieman myöhemmin Vitebskin ja Pietarin kuvernementtien aatelissukujen sukukirjaan.
    Carl Gustafin isä Herman Wrangel oli kotoisin Baltiasta ja palveli Ruotsin kuninkaan Kaarle IX:n armeijassa upseerina. Palkkioksi ansioistaan hän sai vuonna 1611 maapalstan Skon kylästä, jonka mukaan linnakin sai sittemmin nimensä. Skon kylässä hänen vaimonsa Margareta, vanhan ruotsalaisen aatelissuvun edustaja, synnytti vuonna 1613 heidän ensimmäisen poikansa Carl Gustafin, josta oli tuleva tämän valtavan linnan perustaja.
    Ruotsi oli 1600-luvun puolivälissä suurvalta, jonka ambitiot kasvoivat. Se heijastui myös maan aateliston elintasoon, sillä he alkoivat ranskalaisten tapaan ympäröidä itsensä ylellisyydellä ja rakentaa ylellisiä taloja ja linnoja. Monet ulkomaiset diplomaatit, jotka kävivät tuohon aikaan Ruotsissa, totesivat päiväkirjoissaan maan muuttuneen merkittävästi verrattain lyhyessä ajassa eli noin 40–50 vuodessa.
    Ruotsin ulko- ja sisäpolitiikkaa johti etevä valtiomies, Ruotsin kansleri kreivi Axel Oxenstierna. Hän oli vasta 26-vuotias, kun hänestä tuli senaattori vuonna 1609. Kolmen vuoden kuluttua eli kuningas Kustaa II Adolfin aikana hänet valittiin kansleriksi. Kun kuningas sai vuonna 1631 surmansa taistelussa, Oxenstierna julistutti kuningattareksi Kustaa Aadolfin kuusivuotiaan tyttären Kristiinan. Samassa yhteydessä perustettiin valtakunnanhoitajien neuvosto, jota Oxenstierna johti ja jonka jäseniksi tuli hänen läheisiä sukulaisiaan. ”Ruotsin kardinaali Richelieuksi” kutsuttu kansleri pyrki saavuttamaan Ruotsille hegemonian Itämeren alueella ja nostamaan sen vaikutusvaltaa Euroopassa. Hän johti käytännössä maata aina kuolemaansa saakka eli vuoteen 1654.
    Carl Gustaf Wrangel syrjäytti 1640-luvun alkupuolella Ruotsin armeijan ylipäällikön Lennart Torstenssonin ja nousi sotamarsalkaksi. Hänen johdollaan Ruotsin armeija saavutti kolmikymmenvuotisessa sodassa voittoja Etelä-Saksassa ja valloitti viimeisenä sotavuonna osan Prahasta, jossa oli monia runsaan sotasaaliin tarjoavia ylellisiä linnoja.
    Kolmikymmenvuotisen sodan ansiosta Ruotsi saavutti päämääränsä Itämerellä ja vuonna 1648 solmittiin Westfalenin rauha, jossa Ruotsi sai uusia alueita. Sota tuotti valtakunnalle rikkauksia, kunniaa ja poliittista vaikutusvaltaa. Kuten ranskalainen poliitikko ja historian tutkija Louis-Antoine Garnier-Pages kirjoittaa, ”heikko, vähäväkinen ja kehittymätön Ruotsi voitti Westfalenin rauhassa huomattavasti enemmän kuin Ranska kaikkine rikkauksineen, voimineen ja suurine väestöineen”.

              

    Kolmikymmenvuotisen sodan sankarina sotamarsalkka Carl Gustaf Wrangel sai myös arvokkaita palkkioita ja oli tuohon aikaan jo suuren omaisuuden haltija. Skoklosterin linnan rakentamisesta tuli hänelle eräänlainen voiman ja vaikutusvallan näyttö. Rakennustöissä oli paljon hyötyä sotamarsalkan laajoista yhteyksistä Eurooppaan ja monien vieraiden kielten taito antoi Wrangelille mahdollisuuden seurata Euroopan tapahtumia – myös taiteen ja kirjallisuuden alalla – ja hankkia kokoelmaansa tauluja, ylellisyystavaroita ja muita esineitä, joita Euroopan parhaat linnat olivat täynnä.

        

    Skoklosterin linnaa hallitsee satumainen ylellisyys: kipsikoristein ja taitavin freskoin koristellut katot, pitkien johtojen päässä roikkuvat monikerroksiset kristalliskruunut, koko seinän peittävät suurenmoiset kankaiset gobeliinit, parkettilattiat, jalopuusta veistetyt huonekalut, valtavat marmoriuunit, joissa on runsaasi kipsikoristeita tai kauniisti maalattuja kaakeleita, ylelliset vuoteet ja niitä peittävät silkkikankaiset katokset sekä kultaiset suojukset, jotka estävät uunien hehkuvan liekin pääsyn huoneeseen. Ja linnan entisten omistajien alkuperäisessä kunnossa säilyneet esineet, jotka lisäävät kokoelman historiallista merkitystä. Kukkasin koristellut katetut pöydät, joilla on posliiniastioita, kristallilaseja ja hopeisia ruokailuvälineitä, tai makuukamarin ylelliselle tuolille heitetty miesten vaate ja vieressä lojuvat korkeat ratsastussaappaat

           

    Me kuljimme pitkin linnan puolipimeitä huoneita ja Elisabeth valaisi taskulampullaan milloin osan kattokoristetta, milloin seinällä roikkuvan taulun tai kullatun huonekalun. Linnassa ei ole sähkövaloa, sillä 1600-luvulla elettiin kynttilöiden ja uunista kajastuvan valon varassa. Taskulampun kapea valonsäde leikkasi improvisoidun karttakepin lailla valtavien salien salaperäisen pimeyden, ja meitä ympäröivä ilmapiiri tuli erityisen lumoavaksi.

   

    – Museossamme käyvät lapset ovat yleensä haltioissaan näistä kiertokäynneistä, Elisabeth naurahti.
   Linnassa on lukuisia huoneita (pelkästään työhuoneita on seitsemäntoista) ja ne kaikki ovat omalla tavallaan ainutlaatuisia. Meihin teki suuren vaikutuksen niin sanottu kuninkaansali, lumenvalkoisella ja vaaleansinisellä koristeltu linnan suurin huone. Sen seinillä on Ruotsin kuninkaiden muotokuvia, joista jokainen on puolen seinän korkuinen. Sokaisevan juhlallisia, liekehtiviä värejä sädehtiviä tauluja varjosti kauniisti kehysten kulta, ja punaisesta puusta veistettyjen huonekalujen lämmin väri toi siihen oman lisänsä.

         

    Salin suurenmoisen kipsiveistoksin koristellun katon on tehnyt baijerilainen Hans Zauch. Veistetyt ja kirkkailla väreillä maalattujen ihmis- ja eläinhahmojen allegoriset muodot kuvaavat neljää tuohon aikaan tiedossa ollutta maanosaa Amerikkaa, Aasiaa, Afrikkaa ja Eurooppaa. Kuten oppaamme Elisabeth Westin Berg huomautti, ne kertovat siitä, että 1600-luvun puolivälissä tunnettiin valtavaa kiinnostusta eksoottisia maita ja kansoja kohtaan.
   
             
 
 Noustuamme leveiden portaiden ajan kuluttamia askelmia (leveissä vannehameissa tai pitkä miekka vyöllä ei kapeisiin portaisiin ollut asiaa) törmäsimme luon nollisen kokoiseen mustaan hevoseen, joka seisoi aivan kuin olisi elävä ja katsoi meitä kieroon ruskeilla silmillään.

    

  Se seisoi täällä täydessä varustuksessa aivan kuin joku olisi hetki sitten ratsastanut sillä suoraan portaita ylös, heittänyt ohjakset ja poikennut johonkin monista huoneista. Eräs linnan entinen omistaja oli halunnut ikuistaa lempiratsunsa sen kuoltua ja oli käskenyt tuoda taitavasti täytetyn eläimen yläkerroksen halliin, ainutlaatuisen kirjaston ja linnan muiden, mitä mielenkiintoisimpia esineitä täynnä olevien huoneiden viereen.
   – Wrangel halusi oppia tuntemaan maailmaa kerätessään harvinaisimpia ja arvokkaimpia esineitä, mitä ihminen ja luonto ovat pystyneet luomaan, kertoi Elisabeth. Hän avasi korkean oven, ja me astuimme sisään ”viikinkityyliin” sisustettuun huoneeseen, jossa oli yksinkertainen hirsikatto ja lautaseinät.

             

    Huoneessa säilytetään sotamarsalkka Carl Gustaf Wrangelin sotasaalisesineitä, jotka hän oli tuonut monista taisteluistaan: ritarinvarustuksia, turkkilaisia sapeleita, jousia, tikareita, kolmekymmenvuotisen sodan lopussa Prahasta valloitettu kultakoristeinen kuninkaan kilpi, Tanskan aatelislinnoista anastettuja antikvaarisia arvoesineitä… Kokonainen asearsenaali hyökkäyksen varalta, sillä tuon ajan Euroopassa jatkuvasti käytyjen sotien vuoksi vihollinen saattoi milloin tahansa ilmestyä Skoklosterin portille. Meidän ja muiden linnasta kiinnostuneiden onneksi näin ei koskaan tapahtunut ja linna on säilynyt meidän päiviimme alkuperäisessä asussaan. Tutkittuamme satoja erikokoisia ja -mallisia hakapyssyjä ja pistooleita huomasimme yhtäkkiä asehuoneen katon rajassa roikkuvan rakennelman, jossa yhdeksän piippua on juotettu toisiinsa kolmeen kerrokseen.

          

     Kuka olisi voinut kuvitella, että jo 1600-luvulla keksittiin monipiippuisen konepistoolin esikuva, kuuluisan venäläisen Katjušan esi-isä! Aseiden vieressä oli eteläamerikkalainen riippumatto, täytettyjä eksoottisia eläimiä, Pohjois-Amerikan intiaaniheimoille kuuluneita artefakteja, grönlantilainen kajakki, karttoja, matkakuvauksia kaukaisista maista ja Wrangelin kokoelmiinsa hankkimia valtavia karttoja maapallosta ja ilmakehästä.
 
       
      Foto:  Skoklosters Slott       
   
    Myös tuon ajan klassisten periaatteiden mukaan rakennettu linnan kirjasto on vaikuttava. Sen ikkunat avautuvat itään, jotta kirjoja voi lukea aamuvalossa. Kirjastossa on noin 30 000 teosta, jotka linnan omistajien monet sukupolvet ovat keränneet, seitsemän sivuhuonetta, joissa on lattiasta kattoon ulottuvia kaappeja täynnä vanhoja kirjoja. Monet niistä ovat ainutlaatuisia ja erittäin arvokkaita tutkijoille. Kaikkia ei ole vielä edes tutkittu. Meidät valtasi hämmästyttävä tunne, kun näimme nämä vanhat, ajan kuluessa kellastuneet foliantit ja niiden nahkakansiin kullalla kaiverretut nimet ja massiiviset metallisoljet.
    Miten paljon mielenkiintoista tietoa ja monien sukupolvien ajan unohduksiin jääneitä salaisuuksia nuo kirjat sisältävätkään! Millaisia löytöjä, elämäntarinoita ja kuvauksia, miten paljon aiheita näytelmiin, elokuviin ja kirjoihin, me haikailimme. Täällä voisi varmaan istua viikkokausia lehteillen kirjojen sivuja ja tutkien konstikkaita vinjettejä ja hienoja piirroksia, jotka satoja vuosia sitten eläneet taitavat mestarit ovat luoneet. Meidän nykyaikainen ystävämme tietokone, jonka äärellä me vietämme niin paljon aikaa, himmenee ja kalpenee tämän intellektuaalisen rikkauden rinnalla…
   Linnan rakentaja Carl Gustaf Wrangel peri ensimmäiset kirjat isältään Herman Wrangelilta. Myöhemmin hän sai osan kirjoista lahjaksi, mutta suurimman osan hän hankki itse 1660-luvulla. Carl Gustaf Wrangel rakensi elämänsä aikana monta linnaa, siksi häntä kiinnostivat erityisesti Euroopan linnojen arkkitehtuurista ja rakennustaiteesta kertovat kuvitetut kirjat. Hän jopa seurasi rakennusten ja linnoitusten rakennusteknisiä uutuuksia. Wrangelin kuollessa vuonna 1676 kirjastossa oli noin 2 400 teosta. Niiden joukossa oli paljon ranskalaisia, italialaisia ja espanjalaisia sekä lukuisia latinan- ja saksankielisiä kirjoja. Wrangelin lapset ja lastenlapset perivät kirjaston, siksi Skoklosterin linnaan jäi hänen kirjoistaan vain hieman yli neljäsosa.
    Kirjasto ei kuulu yleensä linnan tutustumiskäyntiin, mutta jos joku on kiinnostunut vanhoista kirjoista, vierailusta kannattaa sopia etukäteen. Tutkijat ja opiskelijat pääsevät kirjastoon työskentelemään, mutta heidänkin pitää sopia siitä erikseen. Täydellinen luettelo kirjaston teoksista on kaikkien saatavilla Ruotsin kansallisessa kirjallisuuden tietokannassa.

       

    Skoklosterin linnassa oli meille vielä yksi yllätys eli valtava sorvaamo. Se toi mieleen vanhojen mestareiden taulut, ja meille tuli sellainen tunne että sorvaamon ankara isäntä astuu kohta sisään perässään lounaan jälkeen huuliaan nuoleskeleva ja iloisesti jutteleva näppärien kisällien joukko. Elisabeth selitti, että sorvin käyttö kuului 250 vuoden ajan pakollisena eurooppalaisten prinssien koulutusohjelmaan. Kokeneet mestarit toimivat heidän opettajinaan ja he käyttivät arvokkaita ja harvinaisia materiaaleja kuten norsunluuta ja eebenpuuta.
Niistä he sorvasivat kaarevia, epäsymmetrisiä kuutioita tai palloja niitä hieman suuremman esineen sisään. Mitään käyttöä niillä ei ollut, mutta ne olivat suosittuja koristeita myöhäisrenessanssin ja barokkikauden linnojen sisustuksessa. Joten tässäkin suhteessa Carl Gustaf Wrangel seurasi mannermaisia perinteitä ja toi jopa Amsterdamista suuren määrän erilaisia puusepän työkaluja, jotka ovat säilyneet linnassa meidän päiviimme saakka. Elisabeth Westin Bergin mukaan Skoklosterin linnan sorvaamo ja sinne kerätyt 1600-luvun puolivälin työkalut ovat ainutlaatuisia koko Euroopassa.
   Carl Gustaf Wrangel ei käynyt suurenmoisessa linnassaan kovin usein eikä ehtinyt nähdä sitä täysin valmiina. Linnat sisustyöt valmistuivat lopullisesti vasta vuonna 1770, sillä valtava rakennustyö kesti useita vuosia. Sen koosta kertovat seuraavat luvut: ensimmäisen kerroksen seinien paksuus on yli metrin ja rakennustöitä varten tarvittiin niin paljon tiiliskiviä, että niitä piti tuoda kaikista Mälaren-järven ympäristössä sijaitsevista tehtaista. Linnan vesikattoa varten piti tilata Hollannista 80 000 kattotiiltä, jotka asetettiin rimojen päälle ja kiinnitettiin kalkkiliuoksella. Lisäksi rakennuksella oli koko ajan pula työntekijöistä, sillä miesten piti tuohon aikaan palvella armeijassa, koska Ruotsi osallistui moniin sotiin.
   Carl Gustaf Wrangel kuoli 62-vuotiaana vuonna 1676 toisessa linnassaan Pohjois-Saksassa. Skoklosterin linna siirtyi hänen vanhimmalle tyttärelleen Margareta Julianalle, jonka mies Nils Brahe täydensi 1700-luvun alussa linnan rikkauksia sukunsa suurella kokoelmalla. Sen jälkeen linnassa ei tehty enää suuria rakennustöitä, koska rakennettujen tilojen ylläpito tuli ilman niitäkin kalliiksi.
   Oikeudenmukaisuuden vuoksi on sanottava, että Wrangelin jälkeläiset antoivat oman panoksensa linnan sisustamiseen. Vierailijoiden mielenkiinnon herättää taatusti niin sanottu puhuva käytävä, jonka rakentamisen aloitti Carl Gustaf Wrangelin tyttärenpoika Abraham Brahe. Sen seinille on ripustettu yli 150 ruotsin-, latinan-, italian-, espanjan-, ranskan-, englannin- ja saksankielistä mietelausetta. Linnan omistajat eivät ilmeisesti unohtaneet tanssiaisten, metsästysretkien ja muiden huvitusten keskelläkään ikuisia totuuksia.

             

   Mekin pysähdyimme lukemaan nuo vuosisatojen takaa tulleet viisaat ajatukset. Tässä yksi niistä: Qualis rex, talis grex – millainen kuningas, sellainen kansa. Vaikka sanonta on peräisin Rooman keisarilta Trojanilta, se on ajankohtainen vielä nykyäänkin…
   Skoklosterin linna oli Brahen suvun hallussa 253 vuotta. Suvun viimeisen edustajan kuoltua vuonna 1930 linnan omistajaksi tuli Rutger von Essen, joka myi linnan ja sen kokoelmat vuonna 1967 Ruotsin valtiolle. Sen jälkeen linna restauroitiin ja avattiin yleisölle kansallisen historian ja kulttuurin museona.      
   Skoklosterin vanhassa puistossa järjestetään joka kesä keskiaikaiset festivaalit ja monilukuinen yleisö asettuu mukavasti piknikille Mälaren maalauksellisen kauniille rannalle. Ratsuritarit taistelevat ankarasti turnajaisissa, puistossa järjestetään ulkoilmakonsertteja ja esitetään näytelmiä, järjestetään miekkailukilpailuja ja markkinoita ja juhlitaan häitä keskiajan tyyliin. Ja kaiken taustalla on Euroopan kauneimpiin kuuluva barokkilinna.
   Tutustumiskäyntimme päätteeksi Elisabeth Westin Berg lahjoitti meille linnasta kertovan kirjan, joka on julkaistu sen 350-vuotispäivän kunniaksi ja jonka kirjoittamiseen hän on osallistunut. Me tutkimme kunnioitusta tuntien tuota runsaasti kuvitettua juhlakirjaa tästä hienosta museosta, jonne ”lukuisat kävivät  tulevat ihastelemaan suurenmoista arkkitehtuuria ja ainutlaatuisia kokoelmia, jotka antavat täydellisen kuvan 1600-luvun Euroopasta”.