Venäläinen aukio
Tukholman keskustassa
 
...Kauppaa tulee voida käydä vapaasti kaikkialla ja
kummankaan valtion siihen puuttumatta; ruotsalaiset
kauppiaat saavat haltuunsa entiset makasiininsa
Novgorodissa, Moskovassa ja Pihkovassa ja heillä on
oikeus järjestää tiloissaan jumalanpalveluksia, mutta
oman uskontonsa mukaista kirkkoa he eivät saa rakentaa.
Venäläiset kauppiaat puolestaan saavat takaisin
makasiininsa Kolyvanissa sekä Tukholmassa ja Viipurissa.
Viimeksi mainituissa kaupungeissa he saavat pitää
jumalanpalveluksia omissa tiloissaan, mutta Kolyvaniin
he saavat rakentaa kirkon, joka oli siellä vanhastaan.
Kummankin puolen kauppiaat maksavat
vanhat velkansa.
 
Stolbovan rauhansopimus, jonka Ruotsi ja Venäjä solmivat
12. maaliskuuta 1617 Venäjän tärkeimmän rauhantakeen eli
Tihvinän ihmeitä tekevän Jumalanäidin ikonin edessä.

 

Tukholma on todellinen museoiden kaupunki, jonka 75 museossa ja muissa turistikohteissa on mittaamattoman arvokkaita aarteita. Kaupungissa törmää jatkuvasti historiallisiin ja kulttuurisiteisiin, jotka menneinä aikoina liittivät Ruotsin, Suomen ja Venäjän toisiinsa. Yksi yhteiseen historiaan liittyvä paikka on Ryssgården eli Venäläinen aukio, joka sijaitsee Vanhankaupungin ja Södermalmin rajalla lähellä Slussenin metroasemaa.

      

Aseman nimikin on peräisin menneisyydestä, sillä slussen merkitsee sulkua. Niiden kautta meren takaa tulevat laivat pääsivät 1700- ja 1800-luvulla kauppatorin laituriin. Aukion laidalla on Tukholman kaupunginmuseo, jonka kauniin rakennuksen piirteistä näkee heti todellisen mestarin kädenjäljen. Rakennuksen on suunnitellut 1600-luvun lopussa ruotsalainen arkkitehti Nicodemus Tessin vanhempi. Kun rakennus jouduttiin rakentamaan uudelleen vuonna 1685 tuhoisan tulipalon jälkeen, sen jälleenrakentamisesta vastasi arkkitehdin poika, Nicodemus Tessin nuorempi.

        

Meidät otti vastaan museossa työskentelevä arkeologi Ulrika Malm, joka on opiskellut Moskovassa ja työskennellyt yhdessä venäläisten arkeologien kanssa Novgorodissa ja Siperiassa. Hänen mukaansa paikkaa kutsutaan venäläiseksi aukioksi siksi, että paikalla oli 1600-luvun puolivälistä 1800-luvun alkupuolelle venäläisten kauppiaiden tori. Venäläinen kauppahuone sijaitsi alun perin Brunnsgrandin kujalla Tukholman Vanhassakaupungissa, mutta vuonna 1641 venäläiset rakensivat uuden kauppahuoneen kaupungin eteläosaan, lähelle sulkuportteja.
   Vaikka Ruotsi vei Stolbovan rauhassa Venäjältä pääsyn Itämerelle yli sadaksi vuodeksi, se tarjosi kuitenkin Venäjälle ja sen kauppiaille valtavat markkinat.
 
                     
 
   – 1600-luvun puolivälissä Tukholmassa asui tuhat venäläistä ja kauppiaiden korttelissa oli 74 taloa, kertoi Ulrika Malm. – Ryssgårdenilla myytiin etupäässä viljaa ja kinkkuja. Alkuvaiheessa venäläiset kauppiaat kävivät täällä vain kesäisin – kesäkuusta lokakuuhun – mutta alkoivat vähitellen jäädä tänne koko talveksi.
   Kummankin maan kauppiaat joutuivat maksamaan kauppapaikoistaan vuokraa, mikä aiheutti monenlaisia hankaluuksia. Siksi Ruotsin kuningas Kaarle XI määräsi vuonna 1663, että Ryssgårdenin alue tuli myydä venäläisille. Näin alueesta tuli eräänlainen Venäjä pienoiskoossa. Yleensä ajatellaan, että venäläiset kauppiaat toivat Ruotsiin lähinnä maataloustuotteita ja elintarvikkeita, mutta vanhojen asiakirjojen mukaan he kävivät kauppaa myös monilla muilla tuotteilla. Vuoden 1675 tavaraluetteloon on kirjattu esimerkiksi nahat, turkikset, palttina, paperi, sarka- ja pellavakankaat sekä sahviaani, rekihuovat, huopasatulat, puukon tupet, reet, hevosen jouhet, niini, saippua, satula- ja venesäkit, höyhenpatjat, miekat, veitset, olkimatot, ruoskat, lasten ja aikuisten saappaat, maatyöläisten kengät, jauhosiivilät, rukkaset, villahanskat, luukammat, suuret ja pienet puiset soljet, torvet, 2500 äestä. Niiden arvo oli yhteensä 100 913 ruplaa. Pellavaa, hamppua, silavaa, lihaa, kinkkua, ruista, vehnäjauhoja, vehnää, suolakalaa ja makeisia oli tuotu yhteensä 41 508 ruplalla.
    Venäjällä oli kauppalaivasto jo ennen Pietari Suuren hallituskauttakin (1689–1725) ja se kävi kauppaa muiden maiden kanssa. Ruotsi oli sen tärkeimpiä kauppakumppaneita, koska suorat kauppayhteyden olivat kummallakin maalle edulliset vaikka maiden suhteet muuten olivat vaikeat. Ryssgården kasvoi ja kukoisti. Ruotsi oli esimerkiksi suurin venäläisen viljan ja jauhojen ostaja. Kotiin palatessaan venäläiset kauppiaat veivät Venäjälle ruotsalaista kuparia, enimmäkseen valmiina esineinä ja kuparirahoina, sekä rautaa, tinaa, lyijyä, lasia, paperia, arvometalleja ja tietenkin aseita. Venäjälle vietiin myös muista maista tulleita tavaroita Ruotsin, Riian, Narvan ja Räävelin eli nykyisen Tallinnan kautta.
    Kaupunginmuseossa on 300 000 historiallisesti arvokasta esinettä, 20 000 taideteosta, 3 000 maalausta, 3 000 000 valokuvaa ja laaja kirjasto arkistoineen. Siellä vieraileva saa kuvan Tukholman historiasta alkaen vuodesta 1252. Me tutkimme vanhoja maalauksia, joihin on menneiden vuosisatojen taiteilijoille tyypillisellä pikkutarkkuudella kuvattu kaupunkia ja sen asukkaita. Museon niin sanotussa dokumenttisalissa on rakennuspiirustuksia, arkeologisia merkintöjä, karttoja, piirroksia ja ilmoituksia mutta myös yksityiskokoelmia, muistiinpanoja ja muistelmateoksia. Kaupungintalossa on vuosisatojen kuluessa istuttu käräjiä, käyty koulua, siinä on toiminut ravintoloita, anatominen teatteri, kirkko ja jopa vankila. Rakennuksessa 1600-luvulla istunut oikeus on langettanut tuomion noituudesta syytetyille naisille ja anatominen teatteri on järjestänyt 1700-luvulla kaikille avoimia ruumiinavauksia. Ulrika Malm näytti meille myös nykyisin luentosalina toimivan huoneen, jossa toimi yli sadan vuoden ajan venäläinen kirkko.
    – Vuoden 1617 Stolbovan rauhansopimuksessa sovittiin, että venäläiset kauppiaat saavat Tukholman kauppapaikkojen ja asuintalojen lisäksi sinne myös oman kirkon, Ulrika jatkoi. – Aluksi jumalanpalvelukset järjestettiin pienessä aitassa, mutta 1700-luvun puolivälissä kirkko siirtyi nykyiseen kaupunginmuseon rakennukseen. Kirkkoherra tuli Novgorodista, kuten ilmeisesti myös ikonostaasi. Kirkossa oli arvokas Tihvinän Jumalanäidin ikoni ja kolme muuta novgorodilaista ikonia. Tietääkseni Tukholman kirkko oli ensimmäinen virallinen venäläinen ortodoksinen kirkko Venäjän ulkopuolella ja ensimmäinen ei-luterilainen kirkko Ruotsissa uskonpuhdistuksen jälkeen. Venäläiset papit järjestivät kirkossa jumalanpalveluksia myös Venäjän vallankumouksen jälkeen.
    Novgorodin piispa lähetti Tukholmaan papin hoitamaan venäläisten kauppiaiden sielua näiden kauppamatkojen aikana. Ensimmäinen pappi, jonka nimi on säilynyt kirkon asiakirjoissa, oli pappi Jemeljan ja hän saapui Tukholmaan heinäkuussa 1651.
    Ortodoksisen kirkon syntyminen Tukholmaan oli tuohon aikaan uskovaisille venäläisille matkamiehille suuri tapahtuma. Kirkko palveli koko venäläistä siirtokuntaa, mutta niin kauppiaiden ja diplomaattien kuin heidän rippi-isiensäkään elämä ei ollut helppoa Venäjän ja Ruotsin välillä jatkuvasti käytyjen sotien vuoksi. Ne vaikeuttivat kaupankäyntiä ja lopettivat aina välillä jumalanpalvelukset venäläisessä kirkossa. Vuonna 1661 solmittiin uusi ”ikuinen” rauha – tällä kertaa Kardisin rauha – jossa vahvistettiin jälleen kerran, että venäläisillä kauppiailla on oikeus pitää Tukholmassa omia kauppahuoneitaan. Vanhan puisen kestikievarin viereen rakennettiin Eteläinen kaupungintalo, jonne ortodoksinen kirkko siirtyi kesällä 1670.
    Kuten noina aikoina niin usein kävi, myös Ryssgården tuhoutui monta kertaa tulipalossa. Ruotsalaisten aikakirjojen mukaan liekit saivat sen valtoihinsa vuonna 1652 ”varomattoman tupakoinnin seurauksena”. Seuraavan kerran se paloi vuonna 1680, ja 6. joulukuuta 1694 tulipalo tuhosi Ryssgårdenin, sen kirkon ja suuren osan kaupungintalosta. Palon syttymissyystä on erilaisia versioita, mutta venäläiset juhlivat tuona päivänä aamusta alkaen Nikolai Ugolnikin päivää. Aluksi he olivat rukoilleet ja kiertäneet kirkkolipun kanssa alueen ympäri, mutta aloittaneet sen jälkeen myrskyisän juhlinnan sillä seurauksella, että kolmen tunnin kuluttua Ruotsin pääkaupungissa ei enää ollut Ryssgårdenia.
    Talo rakennettiin luonnollisesti uudelleen, tällä kertaa tiilestä ja sitä laajennettiin vuosina 1695–97. Kirkko sijoitettiin rakennuksen eteläiseen siipeen, jossa sen oletettiin pysyvän ikuisesti. Siinä vaiheessa alkoivat kuitenkin uudet hankaluudet, sillä Pietari Suuri päätti avata Venäjälle ”ikkunan Eurooppaan”, mistä seurasi monivuotinen Suuri Pohjan sota. Venäjän tsaari julisti Ruotsille sodan elokuussa 1700, jolloin Tukholmassa oli kesäsesongin vuoksi suuri joukko venäläisiä kauppiaita. Juuri ennen sodan puhkeamista Tukholmaan saapunut Venäjän lähettiläs ruhtinas Hilkov kirjoitti viestissään Pietarille, että Tukholman satamasta on lähtenyt 16 venäläistä laivaa vieden mennessään tavaroita 200 000 ruplan arvosta. Heillä kävi hyvä tuuri, sillä kaupunkiin jääneet 150 kauppiasta pidätettiin ja heidän sadantuhannen ruplan arvoiset kauppatavaransa takavarikoitiin. Siitä alkoi Ryssgårdenin uusi elämä, vankilaelämä.
 
       
 
 
    Museon kellarin seinässä on säilynyt venäläisen vangin tekemä kirjoitus: ”Nekrasivo v kamennyh domah” (sanamukaisesti ”kivitaloissa ei ole kaunista”). Historiantutkijat ovat todenneet, että ei ole kaunista on tarkoittanut aikaisemmin huonoa. Ja kivitaloilla tuon ajan ihmiset ovat voineet tarkoittaa vankikoppeja, joihin Ruotsissa sodan syttyessä olleet venäläiset joutuivat. Voi olla, että lause kertoo myös venäläisille tyypillisestä itseironiasta ja siihen liittyvästä katkeruudesta: venäläisten matkakertomuksissa nimittäin ihasteltiin tuohon aikaan usein eri maiden pääkaupunkien kivitaloja, koska ne antoivat kaupungeille niin kauniin ilmeen. Tälläkin kertaa kyseessä oli kuuluisan arkkitehdin suunnittelema kaunis kivitalo, jota venäläiset kauppiaat olivat taatusti ihailleet nähdessään sen ensimmäisen kerran. Mutta mitä iloa siitä kauneudesta oli nyt kun talo toimi vankilana...
    Voitettuaan Suuren Pohjan sodan Venäjä säilytti valloittamillaan alueilla entisen hallinnon. Pietari Suuri yritti saada sotatoimien keskeyttämän kaupan uudelleen käyntiin antamalla lukuisia asetuksia ja perustamalla kauppakillan, mutta kuten venäläinen kansanviisaus sanoo ”satu on nopeasti kerrottu, mutta asioita ei niin helposti hoideta”. Vasta vuonna 1722 Pietarista tuli ensimmäinen, kauppias Barsukovin laiva Tukholmaan. Stolbovan rauhansopimuksen määräyksiä venäläis-ruotsalaisista kauppasuhteista ei kuitenkaan peruttu uudessa rauhansopimuksessa ja venäläisten ja ruotsalaisten kauppiasyhdistysten kauppahuoneet jatkoivat toimintaansa 1800-luvun alkupuolelle saakka ”vastavuoroisuusperiaatteella”.
    Vastavuoroisuudellakin oli toki nousunsa ja laskunsa. Kun venäläiset upseerit tappoivat vuonna 1739 ruotsalaisen kuriirin, Ryssgårdenissa alkoi venäläisten vaino. Seuraava sota (1741–1743) pysäytti jälleen kaupankäynnin, mutta tällä kertaa kauppiaita ja diplomaatteja ei suljettu vankilaan vaan yksinkertaisesti karkotettiin maasta. Ja taas kului jonkin aikaa, ennen kuin venäläiset kauppalaivat ilmestyivät Tukholmaan. Kun tulipalo tuhosi Ryssgårdenin jälleen vuonna 1759, sitä ei rakennettu uudelleen vaan kaupunki luovutti venäläisille kauppiaille tulipalolta säästyneen kaupungintalon. Talon kellariin ja sivurakennuksiin rakennettiin varastoja, kirkko uudistettiin ja sen katolle nostettiin pieni kupoli.
    Vuonna 1809 päättyneen viimeisen venäläis-ruotsalaisen sodan jälkeen kauppasuhteet hiljenivät. Vaikka Pietarin ja Tukholman välille avattiin vuonna 1836 säännöllinen höyrylaivayhteys, maiden suhteet vilkastuivat kunnolla vasta 1800-luvun lopussa.
    Kun yrittäjien – nuorten kapitalistien – toiminta ei tarvinnut enää valtion suojelua eikä ollut sidoksissa tiettyyn alueeseen, Venäjän ja Ruotsin ulkoministeriöt päättivät vuonna 1874 poistaa kauppasuhteistaan arkaistisen jäänteen eli Stolbovan rauhansopimuksen pykälän 15. Venäläinen kauppahuone toimi nykyisessä Kaupunginmuseon talossa vuoteen 1879 saakka, minkä jälkeen Moskovassa ja Pihkovassa sijaitsevat ruotsalaisten kauppapaikat siirtyivät Venäjän omaisuudeksi ja vastaavasti Ryssgården Ruotsin valtiolle.

                     

    Aukio on niistä ajoista muuttunut kovasti, mutta vanha nimi on säilynyt edelleen. Ja Kaupunginmuseon sisäänkäynnin luona ohjaa viitta Ryssgårdennimiseen kahvilaan. Kahvilassa on kodikas kesäterassi ja paikan menneisyydestä muistuttava sisustus. Asiakkaat istuvat sen mukavilla tuoleilla suurten pöytien ääressä keskustellen kiireettömästi ja kääntäen aina välillä mietteliään katseensa seinällä roikkuviin vanhoihin, arvokkaiden kehysten ympäröimiin tauluihin.
    Kun olimme lähdössä, Ulrika Malm kertoi vielä suunnitelmastaan järjestää yhdessä venäläisen arkeologikollegansa kanssa opastuksia venäläisille turisteille, sillä Kaupunginmuseon rikkaat kokoelmat pitävät sisällään niin paljon kiinnostavia tarinoita ja hämmästyttäviä tietoja ruotsalaisten ja venäläisten yhteisestä historiasta, että niistä voisi kertoa tuntikaupalla!