Ruotsin vanhin
kuninkaallinen residenssi
Gripsholmin linna
 
 
Gripsholm on kuuluisa monista yliluonnollisista
tai vähintäänkin selittämättömistä ilmiöistä…
 
 
Venäjän Ruotsin lähettilään tyttären Russki
Arhiv -aikakauslehdessä vuonna 1889 julkaistut
Kreivitär Bludovan muistelmat

 

Automme viilettää pirteästi pikatietä, joka vie Tukholmasta etelään Södermanlandin maakuntaan. On ilmiselvää, että vuodesta 1838, jolloin venäläinen kirjailija ja tsaariperheen lasten kotiopettaja Vasili Žukovski matkaili täällä ja kuvaili myöhemmin ”erinomaisia ruotsalaisia teitä”, niiden kehitys on mennyt pelkästään eteenpäin. Me olemme matkalla pieneen ja idylliseen Mariefredin kaupunkiin. Siellä meillä on tarkoitus tutustua Gripsholmin vanhaan linnaan, joka on toiminut kaikkien Ruotsin kuninkaiden residenssinä Kustaa Vaasasta Bernadotten dynastiaan.
    Södermanlandin maakunta on kuuluisa monista linnoistaan, kartanoistaan ja kodikkaista maataloistaan. Niiden ympärillä on aina puistoja, puutarhoja, puistokäytäviä, peltoja ja niittyjä. Yhdessä ne muodostavat Keski-Ruotsille niin tyypillisen avoimen ja maalauksellisen maiseman. Se houkutteli aikoinaan myös ruotsalaista ylimystöä, joka halusi hankkia elegantin residenssin maaseudulta mutta ei liian kaukaa Tukholmassa. Osa Södermanlandin kartanoista on perustettu jo keskiajalla, mutta suurin osa niistä rakennettiin 1700-luvulla, kun Ruotsin kuningas palkitsi uskollisia alamaisiaan sotilaallisista ansioista tai palvelusta valtion hallinnossa avokätisesti maaomaisuudella. Ylimystön edustajat rakennuttivat talonsa saariston kauneimmille paikoille, ehdottomasti veden ääreen, koska veneet ja laivat olivat niihin aikoihin yksinkertaisin ja nopein tapa liikkua. Södermanlandissa on vesistöjä vaikka muille jakaa: se on Itämeren rannalla, sen sisällä on kaksi valtavaa järveä, Mälaren ja Hjälmaren ja lisäksi monia pienempiä järviä ja jokia. Matkatoimistot valtiollisen VisitSwedenin johdolla käyttävät hyväkseen seudun arvoa tehdessään Ruotsin luonnon ja kulttuurin aarteita tunnetuksi ulkomailla. Täällä on eripituisia matkailureittejä niin meri- kuin edellä mainittuja erinomaisia maanteitäkin pitkin: Meren rantaviivaa pitkin, Vanhat kartanot ja pienet kaupungit, Järvet ja tammilehdot, Järvisaaristo. Linnat ja kartanot toimivat kulttuurihistoriallisina muistomerkkeinä ja museoina tai avaavat vieraanvaraisesti ovensa väsyneille matkailijoille ja hankkivat tuloja alueillaan toimivien ensiluokkaisten ravintoloiden, ihastuttavien romanttisten majatalojen tai konferenssihotellien avulla luovuttuaan näin entisestä, yksinomaan seuraelämästä ja laiskanpäivistä koostuvasta elämäntyylistään.
 
    Gripsholmin linnan paikan löysi jo 1300-luvulla maanomistaja ja ruotsalaisen aristokratian poliittinen johtaja Bo Jonsson Grip. Myöhemmin linna siirtyi kartusiaaniluostarille, joka puolestaan joutui luopumaan siitä uskonpuhdistuksen aikana, kun kuningas Kustaa Vaasa alkoi takavarikoida piispanlinnoja ja luostareiden maita vallanhaluiselta katolilaiselta papistolta. Kustaa Vaasa tuskin ymmärsi täysin Martin Lutherin oppeja, mutta hän oli varma, että uskonnon vaihdosta on yksiselitteisesti hyötyä hänen valtakunnalleen. Gripsholmin linnoitusta alettiin rakentaa vuonna 1537 osana Kustaa Vaasan puolustuslinnakkeiden rakentamissuunnitelmaa, mutta siitä tuli sittemmin kuninkaan residenssi.
    Mariefredissä meitä odotti paikallisen matkailutoimiston edustaja, elämäniloinen ja hymyilevä Christina Idh. Ensimmäiseksi hän tiedusteli energisesti, olemmeko jo nälkäisiä, mutta sai kieltävän vastauksen ja vei meidät Gripsholmin linnaan.
 
    
 
    Gripsholm oli vaikuttava synkässä tenhossaan. Se on kauniin niemen kärjessä seisova ajan myötä tummunut punatiilinen linna, jonka kapeat ikkunat ovat aiemmin toimineet ampuma-aukkoina. Suuret pyöreät tornit ojentuvat järveä kohti. Niiden musta peltikatto on neljän ja puolen vuosisadan aikana peittynyt paikka paikoin vihreällä patinalla ja niiden yllä liehuvat peltiset liput. Yhden tornin huipulla on näkötorni, jonka korkeuksista on entisinä aikoina seurattu tarkasti kaikkea ympäristössä tapahtuvaa. Kohtalo on ollut mahtavalle Gripsholmin linnalle suopea, sillä vihollinen ei ole kertaakaan yrittänyt vallata sitä, joten Ruotsin kuninkaiden vanhin residenssi on säilyttänyt alkuperäisen ilmeensä meidän päiviimme saakka.

  

    Menimme sisään riemukaaren alta ja päädyimme linnan avaralle sisäpihalle, jolla oli kaksi massiivista pronssitykkiä. Ne on valmistanut Iivana Julman hallituskaudella mestari Andrei Tšohov, kuuluisa hovin valaja, joka on valmistanut myös nykyisin Moskovan Kremlissä esillä olevan 40-tonnisen Tsaarin tykin, ”ensimmäisen moskovalaisen ihmeen”. Toinen Gripsholmin linnan tykeistä on peräisin vuodelta 1577, toinen vuodelta 1579.

    

    1500- ja 1600-luvun perinteiden mukaisesti molemmat linnan pihalla seisovat tykit on koristeltu ornamentein ja putken suulle on kaiverrettu suden pää. Piipun juurella on kettingistä muodostuneet tykin ”korvat”. Valajat antoivat siihen aikaan tykeilleen nimen, ja Gripsholmin linnan pihalla seisovat tykit olivat alun perin Susia. Venäläiset ovat historian kuluessa sotineet useimmiten juuri ruotsalaisten kanssa ja lopputulos on ollut yleensä Venäjälle myönteinen. Aina sotaonni ei ole kuitenkaan ollut Venäjän myötä. Gripsholmin tykit valloitettiin Vasili Žukovskin mukaan venäläisiltä vuosina 1581 ja 1621 ja tuotiin 1623 kuninkaanlinnaan.

  

Venäläinen susi on ilmeisesti hyvin erilainen kuin ruotsalainen, ainakin tykkien pyöreästä muodosta päätellen. Ilmeisesti muhkean muotonsa vuoksi tai jostain muusta syystä isompaa tykkiä on linnassa kutsuttu Karjuksi ja pienempää Emakoksi. Meidän päiviimme säilyneiden mestari Tšohovin valmistamien tykkien joukossa on Leijonan, Ketun ja Yksisarvisen lisäksi myös Kyy, joten näillä mahtavilla tykeillä ei ole mitään syytä loukkaantua lempinimensä vuoksi.
    Gripsholmin linnassa käy vuosittain 67 000 matkailijaa, etupäässä ruotsalaisia ja saksalaisia. Linna on täynnä muistoja menneisyydestä, sen seinät muistavat salaiset juonittelut ja petolliset salaliitot, kuulustelut ja teloitukset, kiihkeän rakkauden ja pyyteettömän ystävyyden, toiveet ja pettymykset, tapaamiset ja jäähyväiset. Gripsholmissa on asunut Ruotsin mahtavimmat kuninkaat, täällä on päätetty Euroopan valtioiden kohtalosta ja kuninkaallisen perheen jäsenet ovat istuneet vankina tornissa joko omaistensa tai entisten alaistensa määräyksestä.
    Kun kansallinen liikehdintä laajeni Euroopassa 1800-luvulla, Gripsholmista tuli ruotsalaisille heidän suurvaltamenneisyytensä symboli, ja linna päätettiin restauroida. Koska tuohon aikaan oli yleisesti vallalla kiinnostus keskiaikaan, restauroinnissa kiinnitettiin erityisesti huomiota linnan vanhimpaan osaan eli 1500-luvun renessanssityyliin rakennettuihin sisätiloihin. Kuten joka paikkaan ehtivät toimittajat ilkeästi kirjoittivat, restauroijat yrittivät jopa saada linnan vanhemmaksi kuin mitä se todellisuudessa oli. Gripsholmista tuli yleisesti tunnustettu historiallinen muistomerkki, ja sinne siirrettiin arvokkaita käsityötaiteen esineitä ja huonekaluja Ruotsin muista linnoista. Vuonna 1822 Gripsholmista tuli Ruotsin kansallisgallerian muotokuvien virallinen kotipaikka. Vuoteen 1840 mennessä sen seinille oli ripustettu noin 1 300 taulua. Mutta ensimmäinen luettelo taideteoksista julkaistiin jo kuningas Adolf Fredrikin aikana vuonna 1755, jolloin kokoelmassa oli noin 300 muotokuvaa. Nykyinen kuningas Kaarle XVI Kustaa käy Gripsholmin linnassa kerran vuodessa, Ruotsin itsenäisyyspäivänä, jolloin linnassa järjestetään juhlavastaanotto ja oopperakonsertti. Muina aikoina linna toimii museona. Sen lisäksi tässä romanttisessa ympäristössä vietetään usein häitä.
    Linnan kolme kerrosta ovat avoimia matkailijoille, ja me aloitimme tutustumiskäyntimme Kustaa Vaasan asuinhuoneistosta. Seinällä riippui monista kirjoista ja valokuvista tuttu puinen kohokuva, joka on päällystetty kullalla – muotokuva voimakkaan näköisestä pitkäpartaisesta vanhuksesta, jolla on yllään keskiaikainen asu ja miekka vyöllään. Hän eli tuon ajan hallitsijaksi pitkän elämän eli 64 vuotta, joista hän hallitsi maata 37 vuotta. Hänen hallituskaudellaan Ruotsi vapautettiin Tanskan vallan alta, rajoitettiin aateliston oikeuksia, vahvistettiin Ruotsin valtiovaltaa ja hyväksyttiin kuninkaanvallan perinnöllisyys. Helsinki perustettiin Kustaa Vaasan määräyksestä Suomen pääkaupungiksi vuonna 1550. Hän luovutti kuitenkin Suomen vuonna 1556 nuorimmalle pojalleen Juhanalle, koska hänen oli vaikea hallita sitä pitkän etäisyyden vuoksi. Hän toivoi näin vahvistavansa kuninkaan valtaa, mutta sittemmin kävi ilmi, että Juhana-herttualla oli tämän asian suhteen omat hyvin kunnianhimoiset suunnitelmansa. Hän perusti Suomeen pienimuotoisen hovin, jossa hän ympäröi itsensä ylellisyydellä, ja käyttäytyi kuin kuningas sanan täydessä merkityksessä. Kustaa Vaasan kuoleman jälkeen kruunun peri hänen vanhin poikansa Erik XIV, joka yritti jatkaa isänsä politiikkaa ja alkoi panna Ruotsin kuningaskuntaa järjestykseen.
Heti ensimmäiseksi hän syrjäytti velipuolensa Juhana-herttuan. Tämä ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan Suomea koskevia valtuuksiaan vaan linnoittautui Turun linnaan, jonka jälkeen Ruotsin kuningas joutui hyökkäämään omaan maakuntaansa. Kapinoivaa herttuaa tukevat tuomittiin ja teloitettiin, mutta Juhana-herttua suljettiin yhdessä puolalaissyntyisen vaimonsa, kiivaan katolilaisen Katariina Jagellonican kanssa neljäksi vuodeksi Gripsholmin linnaan.

         

    Linnan muotokuvagalleriassa olevassa maalauksessa Erik XIV on ylimielisen näköinen punatukka. Hänellä on kylmät pyöreät silmät ja kiinteä katse, hyvin hoidetut kädet ja naisellisen sirot ja pitkät jalat, jotka näkyvät lyhyiden roimahousujen alta. Hän seisoo kädet puuskassa nojaten pöytään, jonka ylelliseen samettipäällysteeseen on kudottu kruunuja. Näkee heti, että hän oli peloton mies, ja taiteilija on varmaan tunnistanut oikein hänen luonteensa, joka oli julma ja peräänantamaton. Kuvan maalaushetkellä Erik ei vielä tiennyt, että hänen hallituskautena kestäisi vain kymmenen vuotta. Sen jälkeen hän joutui vaihtamaan paikkaa vielä hiljattain vankinaan olleen veljensä kanssa, joka pani hänet arestiin samaan Gripsholmin linnan torniin ja myös neljäksi vuodeksi…
    Juhana III hallitsi maata 23 vuotta ja luovutti kruunun linnan vankilassa syntyneelle pojalleen Sigismundille, jonka puoliksi puolalainen syntyperä aiheutti monia hankaluuksia niin Ruotsissa kuin Venäjälläkin. Hän tuki Venäjällä tsaariksi pyrkivää Vale-Dmitriä vuosina 1604–1605, saartoi Smolenskin vuonna 1609 ja aloitti Venäjää vastaan sodan, joka päättyi Puolalle edulliseen välirauhaan.
    Sigismund jäi historiaan Puolan kuninkaana ja Liettuan ruhtinaana sekä jesuiittojen oppilaana, joka yritti palauttaa katolilaisuuden Ruotsiin ollessaan maan kuninkaana 1592–1599. Hänet syöstiin vallasta Kaarle-herttuan johtamassa kapinassa, mutta hän ei luopunut koskaan toivosta vallata Ruotsin kruunu takaisin, siksi hän kävi lähes kolmenkymmenen vuoden ajan kotimaansa kanssa jatkuvasti sotia onnistumatta pyrkimyksessään.

   

Muotokuvaan on maalattu kapeat kasvot, ylimielinen katse alas laskettujen luomien alta, korkealle kierretyt viikset, kapea parta ja ylpeästi ylöspäin kohoava leuka. Muotokuvaan on kuvattu niin mahtaileva, jopa epämiellyttävältä vaikuttava henkilö, joten voimme näin vuosien päästä vain ihmetellä, miten taiteilija onnistui välttämään vankilan maalattuaan sen.

Me kuljimme läpi runsaasti koristeltujen makuuhuoneiden, työhuoneiden ja gallerioiden, joihin on tallennettu yli neljäsataa vuotta Ruotsin kuningaskunnan historiaa. Gripsholmin linnassa on asunut myös Venäjän tsaarin Pietari Suuren riidanhaluinen kilpailija, nuori kuningas ja sotilas Kaarle XII, jota pidetään meitä opastavan Annan mukaan suurena kansallissankarina. Vaikka luoja antoi hänelle vain 36 elinvuotta, hän ehti hallita Ruotsia kahdenkymmenen vuoden ajan. Juuri hänen hallituskaudellaan Ruotsi oli mahtavimmillaan. Mutta Pultavan taistelun jälkeen vuonna 1718 ja Kaarle XII:n kuoltua maa alkoi menettää asemaansa ja joutui luovuttamaan alueitaan Venäjälle.
    Myös hallitsevan dynastian edustajat vaihtuivat, vaikka kuninkailla oli tapana hallita kuolemaansa saakka. Niinpä kruunu siirtyi vuonna 1771 jälleen nuorelle kuninkaalle, tällä kertaa 25-vuotiaalle Kustaa III:lle. Sen jälkeen monet vuodet vankilana toiminut synkkä Gripsholmin linna sai uuden eurooppalaisen loiston ja lumon. Ennen valtaan nousuaan prinssi oli ehtinyt hankkia koulutuksen, jossa oli voimakas Ranskan vaikutus, lukea valistusfilosofien teoksia ja innostua teatterista. Hänen määräyksestään vankityrmänä toimineen tornin viereiseen torniin rakennettiin teatteri, jolle kuningas alkoi kirjoittaa näytelmiä ja jopa näytellä niissä. On tietysti vaikea kuvitella, että noin sivistynyt kuningas ei olisi tuntenut Shakespearea, mutta kuka tietää, ehkä hän tuli samoihin ajatuksiin kuin englantilainen dramaturgi omaa tietään. Joka tapauksessa historiankirjojen mukaan tälle teatteria harrastaneelle ja kustaviaanisen tyylin perustajalle kuuluu seuraava sanonta: ”Koko maailma on vain näyttämö ja kaikki miehet ja naiset siinä esiintyvät.”   
    Me astuimme sisään kodikkaaseen pyöreään teatteriin, jossa on sametilla päällystetyt istuimet, vaaleat marmoriseinät, kultaiset pylväät, kattokruunut ja kynttilänjalat, joiden loisteen ja kimalluksen lukuisat peilit moninkertaistavat. Koko suurenmoinen sisustus on säilynyt samanlaisena kuin se oli Kustaa III:n aikoihin. Oppaamme Anna kertoi meille, että salissa järjestetään kerran vuodessa konsertti, joka on aina loppuunmyyty. Konserttiin ei ole periaatteessa vaikea ostaa lippuja, ne pitää vain varata hyvissä ajoin etukäteen, sillä saliin mahtuu vain 80–100 kuulijaa.
    – Turvallisuuden takia, Anna huudahti hymyillen. – Näettekö muuten tuon rivin tuolla? Kustaa III:lle oli tärkeää, että kaikki hänen alamaisensa pääsivät nauttimaan teatterista. Niinpä palvelijatkin kävivät salissa, mutta he istuivat ”katon rajassa”, jossa on yksinkertaiset puupenkit. Kustaa III oli liberaali hallitsija, sillä hänen aikanaan hyväksyttiin vuonna 1776 laki lehdistön vapaudesta, joka sisältää säädökset yhteiskunnallisten asiakirjojen avoimuudesta. Tuo periaate on yhä edelleenkin kirjattu Ruotsin perustuslakiin. Ja Kustaa III:n aikana linnan taidekokoelmaan ilmestyi ensimmäisen kerran muotokuvat aatelisista, jotka eivät olleet kuninkaallisen perheen jäseniä.
    Historiaa ei voi kuitenkaan salata: ”kaikki aristokraatit hirteen” lähettäneen Ranskan vallankumouksen jälkeen Ruotsissakin alettiin rajoittaa demokratiaa…
    Anna esitteli meille juhlallisen näköisen taulun, joka kuvaa meritaistelua.
    – Ruotsin ja Venäjän välillä on ollut lukuisia sotia, hän kertoi. Ensin Tanska oli monien vuosien ajan Ruotsin vihollinen, mutta sen jälkeen vihollisen asemaan nousi Venäjä. Ruotsi oli aina välillä sodassa samaan aikaan jopa monien maiden kanssa, mutta Venäjä oli joka kerta ehdottomasti niiden joukossa. Vuonna 1788 alkoi jälleen Ruotsin ja Venäjän välinen sota ja sen aikana käytiin suuri meritaistelu Gotlannin saaren luona Itämerellä. Ruotsin laivaston komentaja oli Kustaa III:n veli, Södermanlandin herttua Kaarle. Noustuaan Ruotsin kuninkaaksi Kaarle XIII:n nimellä hän halusi näyttää kaikille menestyksensä taistelussa ja tilasi tämän suuren taulun. Kuvassa hän seisoo laivan kannella suunnittelemassa taistelutaktiikkaansa. Tuokin sota Venäjän kanssa päättyi muuten Ruotsin tappioon, Anna ilmoitti meille iloisesti.
    Me tutkimme taulua mietteliäinä, kunnes Irina totesi: – Taulu on kuitenkin hieno! Me nauroimme iloisesti ja jatkoimme matkaamme niin sanottuun Valkoiseen eli Pyöreään saliin, jossa on Kustaa III:n aikaisia tauluja. Sali on oikeasti pyöreä ja näyttää hohtavan valkoiselta valtavista, lattiaan saakka ulottuvista ikkunoista tulvivassa valossa. Ikkunasyvennysten väliin jääville seinille on ripustettu ruotsalaisen taiteilijan Alexandr Roslinin maalaamia muotokuvia 1700-luvun hallitsijoista: Preussin Friedrich II, Sardinian kuningas Victor Amadeus III, Itävalta-Unkarin keisarinna Maria Teresia, Ruotsin kuningas Kustaa III, Itävallan keisari Joosef II, Englannin kuningas Yrjö III, Napolin kuningas Ferdinand IV, Portugalin kuningatar Maria I, Ranskan Ludvig XV, Espanjan Carlos III ja monet muut.
    Myös Venäjän keisarinnan Katariina Suuren muotokuva on Valkoisen salin seinällä, Itävallan keisarin ja Englannin kuninkaan välissä.
    – Hänellä on kuvassa yllään suurenmoinen puku, oppaamme Anna huomautti. – Alexander Roslin osasi kuvata mestarillisesti kaikkein pienimmätkin yksityiskohdat. Keisarinna itse ei ollut kuitenkaan tyytyväinen taiteilijan työhön. Väitetään että kasvojen vieno puna herätti Katariinan tyytymättömyyden, koska se sai hänet näyttämään tavalliselta maalaisnaiselta! Kauneusihanteet olivat siihen aikaan erilaiset kuin nykyään. Yksi Roslinin maalama Katariina Suuren muotokuva on esillä Gripsholmin linnassa, mutta kaksi muuta on lähetetty Pietariin. Vaikka Ruotsin ja Venäjän suhteet olivat tuohon aikaan lähellä sotatilaa ja aina välillä kärjistyivät avoimiksi sotatoimiksi, Katariina Suuri ja Kustaa III kävivät aktiivista kirjeenvaihtoa. Yhtenä aiheena heidän kirjeenvaihdossaan oli muuten lasten kasvatus. Lapsenlapsensa, tulevan tsaari Aleksanteri I:n huolehtivaisena isoäitinä Venäjän keisarinna esitteli serkulleen näkemyksiään kasvatuksesta, esimerkiksi siitä, että lapsille pitää suoda vapaus. Hän lähetti serkulleen jopa mukavien lastenvaatteiden malleja…
    Valkoisen salin ovensuussa on 1700-luvulta säilynyt lista vieraista, ”jotka on kutsuttu pöytään” eli kuninkaan järjestämään juhlaan. Listaan on kirjattu korkea-arvoisten vieraiden lisäksi tasaisella käsialalla joukko muita nimiä, jotka on ilmeisesti lisätty siihen myöhemmin. Koska vartijoilla ei ollut siihen aikaan käytössään nykyaikaista face control -menetelmää, he joutuivat tarkastamaan listasta jokaisen kuninkaan vastaanotolle päästettävän vieraan.
    Hävittyään taitamattomuuttaan viimeisen sodan Venäjää vastaan – ja kaiken kaikkiaan Ruotsin historian viimeisen sodan – kuningas Kustaa IV Aadolf istui Valkoisen salin vieressä sijaitsevassa asuinhuoneistossa vankeudessa maaliskuusta joulukuuhun 1809.
    – Kustaa III:n poika oli vain 18-vuotias, kun hänen isänsä murhattiin oopperan naamiaisissa, Anna jatkoi kertomustaan. – Hän ei olisi halunnut kuninkaaksi, mutta hänen oli pakko nousta valtaistuimelle, koska se oli hänen kohtalonsa. Kustaa IV oli itsepintainen; hän halusi elää oman päänsä mukaan, eikä totellut neuvoja vaan päätti aloittaa uudelleen sodan Venäjää vastaan. Vielä kerran. Sota alkoi vuonna 1809. Tässä sodassa Ruotsi menetti Suomen Venäjälle. Se oli raskas isku Ruotsille, olihan Suomi kuulunut sille lähes 700 vuotta, mutta nyt Ruotsin itäiset läänit siirtyivät Venäjän alaisuuteen. Niin ylimystö kuin oma armeijakin nousivat kapinaan ja tekivät verettömän vallankaappauksen. Suosionsa menettänyt kuningas lähetettiin epäonnistuneen pakoyrityksen jälkeen Gripsholmin linnaan, jossa hän luopui kruunusta. Sittemmin hänet määrättiin maanpakoon Sveitsiin, jossa hän elikin kolmekymmentä vuotta eversti Gustafssonina. Koska pelättiin, että Kustaa IV voisi palata takaisin kotimaahansa ja vaatia kruunua takaisin itselleen, hänen kaikki muotokuvansa tuhottiin, jotta kansa unohtaisi hänet…
 
       
 
Kuten kaikkien monivaiheisen ja jännittävien juonien täyttämän historian omaavien linnojen kuuluukin, myös Gripsholm on monisatavuotisen olemassaolonsa aikana hankkinut omat kummituksensa ja tietenkin myös niihin liittyvät tarinat.
    Vasili Žukovski tutustutti venäläiset lukijat niihin 1800-luvun loppupuolella kirjoittamalla Sovremennik-aikakauslehteen matkakuvauksia Ruotsista. Niissä hän kuvaili puoliksi leikillään, puoliksi tosissaan, miten hänet majoitettiin Gripsholmin linnassa samaan huoneeseen kummitusten kanssa. Yöllä hänen luokseen oli tullut vieraisille ”vaalea hahmo, jonka tinasilmät loistivat suurelle nenälle asetettujen silmälasien läpi”. Sen jälkeen kummitus oli mennyt pois ”niin hitaasti ja äänettömästi, että tuntui kuin se ei olisi kävellyt vaan leijaillut”. Taitavana kertojana Vasili Žukovski osasi herättää lukijoiden mielenkiinnon, kun hän kuvasi huoneessaan vallinneen syvän hiljaisuuden ja huoneeseen johtavan kapean kivikäytävän, josta levisi ”haudan kosteus”. Huoneessa oli myös salaovi ja muotokuva, ”jota ei voinut katsoa vдrähtämättä: muotokuva oli vanhuksen, mutta millaiset hänen kasvonpiirteensä olivat? Ne näki ja niitä ei nähnyt. Kaikkein yllättävimmät olivat kuitenkin hänen silmänsä. Niistä näkyi selvästi vain valkuaiset, jotka tuntuivat pyörivän ja seuraavan minua koko ajan”.
    Joitakin tarinoita sisältyy myös Tukholmassa syntyneen ja siellä monia vuosia asuneen venäläisen kreivittären Antonina Bludovan, Venäjän Tukholman lähettilään tyttären kirjoituksiin. Hän sai parhaan mahdollisen koulutuksen ja toimi tsaarin hovissa kamarineitona. Hänen kirjoituksiaan julkaistiin vuonna 1870 venäläisissä aikakauslehdissä Zarja ja Russki arhiv, ja yhdessä niistä kerrottiin kuninkaanlinnan salaperäisistä asukkaista ja tapahtumista.
    ”... Kuningatar Ulrika kuoli Gripsholmin linnassa. Kun hänet oli seuraavan päivänä asetettu niin sanotulle kuolleiden kunniavuoteelle, linnan portille ajoi mustalla veralla päällystetyt nelivaljakon vetämät vaunut suruvaljaineen. Myös kuski ja lakeijat olivat pukeutuneet suruasuun. Vaunuista nousi surupukuinen nainen. Hän oli kuningattaren ystävätär kreivitär Steinbock, joka oli joutunut hovin epäsuosioon ja asui kaukana maaseudulla. Siihen aikaan ei ollut sähkösanomia, ja läsnäolijat hämmästyivät, miten hän oli saanut tietää kuningattaren kuolemasta niin nopeasti. Hänet päästettiin kuitenkin linnaan. Hän tuli sisään hiljaisen arvokkaasti, kumarsi hoviväelle, joka oli saattanut hänet epäsuosioon, ja nousi portaita kuolinvuoteen luo. Hän kumartui vainajan ylle hyvästelläkseen tämän. Vainaja nousi, levitti kätensä ja pitkään erossa olleet ystävykset syleilivät toisiaan. Sen jälkeen kuningatar laskeutui tyynylleen kuolonkankeana, ja kreivitär Steinbock kumarsi uudelleen hiljaa, meni hämmästyneen ja pelästyneen hoviväen ohi, nousi vaunuihinsa ja ajoi pois. Muutaman päivän kuluttua saatiin tietää, että kreivitär Steinbock oli kuollut kuningattaren kuolemaa seuraavan päivän aamuna. Niinpä hän ei tullutkaan elävänä; hänen varjonsa tuli hyvästelemään kuningattarensa sen jälkeen, kun he molemmat olivat kuoleman jälkeen tajunneet, että heidän sydämensä eivät ole pettäneet toisiaan vaan ovelat ihmiset olivat onnistuneet erottamaan heidät.”
    Hyvästeltyämme lämpimästi iloisen Annan me poistuimme monet menneisyyden salaisuudet säilyttäneiden Gripsholmin paksujen seinien suojasta ja tulimme takaisin 2000-luvulle. Ympärillämme kiehui tavanomainen turistielämä – joku yritti löytää parhaan kuvakulman ja komensi muita seisomaan oikeisiin paikkoihin; joku oli juomassa nautiskellen kahvia pahvimukista ja avasi voileipäpaketin. Joku oli istuttamassa lapsia auton turvaistuimeen. Meitä vastaan tuli koko ajan eri kieliä puhuvia, Ruotsin auringon alla ruskettuneita matkailijoita kartat ja opaskirjat käsissään.
 
    
  
    Tutustuttuamme tähän monien sukupolvien ajan puolittain unohduksiin jääneeseen kansallisrikkauteen me puolestamme näimme Gripsholmin historiassa entistä selvemmin oman itsemme – oman, venäläisen historiamme, johon Ruotsin kuningaskunnan monisatavuotinen historia liittyy kiinteästi.